Kipeänäkin on hyvä joskus olla
Olin viime viikolla flunssassa. Tällaiselle paikasta toiseen säntäilevälle ja vähintään neljä kertaa viikossa urheilevalle ihmiselle on aina jonkinlainen shokki sairastua. Nytkään en ollut niin kipeä, että olisin totaalisesti kaatunut sänkyyn. Kuitenkin olo oli sen verran tukkoinen, että kävely oli taatusti fyysisesti rankinta puuhaa, mitä uskalsin edes ajatella. Jotain luonteestani saattaa kertoa myös se karu tosiasia, että aina ensimmäisenä kun tajuan flunssan iskeneen, alan miettiä montako päivää pitää olla urheilematta. Opiskelu ja muut menot tulevat vasta hyvänä kakkosena perässä…
Vaikka en toivo kenenkään olevan kovin usein kipeä, haluan kuitenkin kirjoittaa muutaman huomion siitä, miksi joskus on oikein tervettä olla vähän sairaanakin.
Kipeänä nimittäin:
- muistaa taas, kuinka ihanaa onkaan olla terve. Terveyttään pitää liian helposti itsestäänselvyytenä.
- voi vain haaveilla urheilusta, joten kun vihdoin pääsee uudelleen salille tai lenkille, on motivaatio ainakin kohdallaan. Lisäksi jää kerrankin aikaa tehdä muutakin, esimerkiksi lueskella blogeja.
- joutuu keskittymään elämän perusasioihin ja etenemään tunti kerrallaan. Aamulla herätessä toivoo vaan, että jaksaa tukkoisten yöunien jälkeen olla koko päivän töissä pirteänä. Sen jälkeen voi sitten miettiä illan menoja.
- ei siis jaksa vaatia itseltään niin paljon, vaan on huomattavasti armollisempi itseään kohtaan.
- lepää enemmän kuin normaalisti.
- voi juoda niin monta kuppia kaakaoa ja viinimarjamehua kun vain haluaa.
Oikeastaan monet näistä asioista tulisi muistaa myös terveenä. Helposti kuitenkin piiskaa itseään vähän liikaakin ahkeruuteen, kun ei ole mitään ”hyvää syytä” levätä. Kipeänä oleminen opetti minulle jälleen sen, kuinka toisaalta on ihanaa olla taas terve ja jaksaa tehdä ahkerasti kaikkea, mutta toisaalta itselleen voisi olla vähän armollisempi myös terveenäkin.
Jutun kuva on napattu internetin syövereistä.
