Sullavikat, villasukat

Kokonaisuudessaan varsin kivan viikonlopun kruunasi siskolta saamani spontaani lahjoitus: itsetehdyt villasukat!

Kaikista lukuisista vaatekappaleista ovat villasukat ylitse muiden. Ne löytyvät jalastani paitsi tällaisina lumisina talvipäivinä myös kesäiltoina. Yksi suosikkiyhdistelmäni onkin shortsit, villasukat ja sandaalit -todellinen tyylikkyyden multihuipentuma!

Villasukkiahan ei voi koskaan olla liikaa, koska eri tilanteet vaativat erilaisia sukkia. Näitä uusia sukkia siskoni yritti tehdä lahjaksi kummisedälleen, mutta vahingossa niistä tulikin liian pienet. Minua se ei harmita yhtään, koska sukat ovat kuin jalkaani tehdyt.  Siksi ne sopivat täydellisesti arkivillasukiksi talvikenkiin, toisin kuin itse nyhräämäni löysät lurput.

Nyt saa tulla vaikka millainen pakkanen, sillä mikäs tässä on villasukissa vipeltäessä (tai loikoillessa). 

pc160016_493x800.jpg

Tässä sukat nyt paistattelevat ensimmäistä kertaa elämässään työpöytäni parrasvaloissa.

Puheenaiheet Höpsöä

Urheiluaddiktin kärsivät läheiset

Kun itse en tiedä melkein mitään parempaa kuin rullaavan juoksulenkin synnyttämän voittamattomuuden tunteen, salitreenin jälkeisen lihasrentouden tai vauhdin hurman pyörällessä, en aina muista, että kaikki eivät ole yhtä innokkaita urheilemaan kuin minä.

Esimerkiksi pikkusiskoni on muutamaan otteeseen huomauttanut, ettei hän treenaa niin kovin tosissaan, kun olen salilla mennyt tokaisemaan, että laittaisit lisää painoa laitteeseesi. Tai kun yritin heti joulupyhien jälkeen hiihtolenkillä ehdottaa kymmenen kilometrin lenkkiä viiden sijaan, siskoni huomautti, että tässä hiihdetään vasta talven ensimmäistä lenkkiä, joten vähempikin riittää.

Äitini taas sanoi kävelylenkillä, että onpas hän nyt rohkea, kun uskalsi lähteä keskimmäisen tyttären kanssa lenkille, vaikka sillä onkin tapana mennä kovaa. Pikkusiskokin lenkillä kerran totesi, että vaikka hän nyt juoksemaan lähtikin, niin kyllä kuusi kilometriä saa luvan riittää.

Eivätpä ole säästyneet ystävänikään. Toista piikittelin siitä, että hän vaihtoi kuntosalijäsenyyden autolainaan (vaan tänään selvisi, ettei kuitenkaan luopunut jäsenyydestään, mahtavaa!). Toisen yritin saada juoksemaan puolimaratonia, varsin huonolla menestyksellä.

Eikä tältä liikkumisinnostamiselta ole säästynyt poikaystävänikään. Sentään joskus saan seuraa kävelylle tarpeeksi paljon pyydettyäni.

Näitä asioita mietiskeltyäni olen tullut siihen tulokseen, että ehkä olen vähän yli-innokas. Ei kai kaikkien tarvitse rakastaa itsensä rääkkäämistä vapaaehtoisesti. En minäkään aina rakasta tai jaksa siitä innostua. Siksi katselenkin välillä kateellisena salilla tai juoksulenkillä toinen toistaan motivoivia ja keskenään kilpailevia kaveruksia. Kyllä minuakin voisi joskus kiusata vähän takaisin näissä liikunta-asioissa.

syysloma11_038_515x800.jpg

Ehkä pitäisi hankkia koira. Se tuskin kyllästyisi lenkkeilemään kanssani tai vaatisi kääntymään kotiin mielestäni liian aikaisin.

Hyvinvointi Liikunta