Pyöräilijä suuntavaisto sekaisin

On varsin virkistävää ja hauskaa hyötyliikkua ja pyöräillä paikasta toiseen. Jos siis käy niin hyvin, että osaa lukea karttaa oikein. Tai ylipäätään vaivautuu lukemaan karttaa, eikä luota siihen mahtavaan suuntavaistoonsa.

Eikai jostain kuulu kokemuksen syvä rintaääni? Olenko yhden tosielämän esimerkin velkaa?

Viikko sitten päätin, että tästähän mukavasti pyörällä surautan pallotreeneihin noin kymmenen kilometrin matkan. Varasin matkaan noin 50 minuuttia, koska itseni tuntien saattaisin vähän haparoida uudella reitillä. Kartasta kaikki näytti kuitenkin todellakin helpolta: tästä vaan polkaisen Kehä I:n varteen ja sitä pitkin sitten melkein perille asti. Simppeli juttu!

Hyvin rullasi pyörä alla ja mieli oli virkeä. Ison tien laitaa on helppo polkea, kun ei tarvi pelätä eksyvänsä. Paitsi että. Kaksi tai kolme kilometriä pyöräiltyäni tajusin, että se tie, jonka vartta poljin, ei ollut Kehä I, vaan Hämeenlinnanväylä. Olin menossa Tampereelle nääs!

Mikäpä muu siinä enää auttoi kuin kääntyä ympäri, lisätä kierroksia polkimiin ja etsiä oikea reitti. Lopulta pääsin treeneihin, tosin varsin hikisenä ja 20 minuuttia myöhässä… Ainakin sain pitkän ja tehokkaan alkulämmittelyn. Ensi kerralla voisin vähän katsoa minne ajan, enkä luottaa epäluotettavaan suuntavaistooni. Tai voisko pyöräillessä kiinnittää navigaattorin sarveen?

kartta.png

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *