Surkeakin shoppailija voi onnistua
Olen melko surkea shoppailija. En raaskisi millään ostaa mitään kallista, koska tunnen itseni melko köyhäksi, opiskelijan perustulo kun on noin 460 euroa kuussa. Pennosia kertyy kyllä muualtakin (mm. töistä), mutta en voi mitenkään kehuskella mammonillani. Toisaalta en myöskään viitsisi ostaa halvinta kökkölaatua, joka hajoaa heti ensikoetuksessa, mutta jota en raaski sitten heittää pois, koska oon siitä maksanut. Niinpä siis shoppailen joko vähintään -50% laatukamaa alesta tai sitten pengon kirpputoreja. Kolmas vaihtoehto on huijata itsensä tuntemaan olonsa rikkaaksi, ostaa jotain kallista ja olla tarkistamatta tilin saldoa seuraavaan pariin viikkoon…
Muutama päivä sitten oli kuitenkin varsin onnistunut shoppailureissu. Löysin sen, mitä lähdin hakemaan. Ainakin melkein. Tarkoitus oli ostaa työkengät, joten ostin Stadiumin alennustennarit. Laadukkaita, jalkaa tukevia ja ilmavia työkenkiä en raaskinut kuin vilkaista… Mutta sainpa työkäyttöön pyhitetyt kengät hankittua. Suurin syy reissun onnistumiseen oli kuitenkin se, että rahaa meni enemmän ruokaan kuin ostoksiin. Sillä eikö shoppailureissut ole sitä varten, että voi syödä lounaaksi pitkän subin ja mennä noin tunnin shoppailun jälkeen syömään jäätelöä kahvilaan? Sen jälkeen voi kätevästi kipaista marketin ruokaosaston kautta kautta kotiin kassit täynnä tavaraa. Tämän kaiken kruunaa seuralainen, jonka kanssa voi ravita henkistä hyvinvointiaan fyysisen ravitsemisen ohessa. Parasta seuraa on tietysti sisko, jolla on geeneissä samanlainen herkkuperse kuin minullakin.
Tällaisen shoppailureissun jälkeen kotiin palaa tyytyväinen ihminen. Ostettu tavara mahtuu jonnekin (vatsassa kun on säännöllisin väliajoin lisää tilaa) ja olo on iloinen, koska tilin saldo ei näytä kovin pahalta. Tai jos näyttääkin, niin aina voi ajatella, että syödä on kuitenkin pakko pysyäkseen hengissä.