Tarina eräästä muutosta

Eräänä sateisen kosteana perjantaina pikkusiskoni ja hänen poikaystävänsä saapuivat suureen Helsinkiin muuttamaan Siniä Itä-Helsingistä Länsi-Helsinkiin. Lainaksi saatiin kiltiltä isältä yksi melkein pakettiauton kokoinen kulkuneuvokin.

Taisi muuttokalu käydä yhden jos toisenkin kierroksen yli, kun kamoja viskottiin auton perään. Aikataulu oli hieman tiukka, koska kello 20.15 alkaisi Suomi-Kanada jääkiekkopeli, jota olisi sitten mukava yhdessä katsoa.

Ensimmäisenä hajosi peilipöydän peili.  Pöydän omistaja ilmeisesti päätti, että jos kerran pöytä menee kätevästi kolmeen osaan, niin laitetaan peilikin sitten samalla vähintään 30 osaan, kätevämpi kuljettaa ehkä? (tai säästää vaivaa, koska roskikselle on lyhyempi matka kuin toiselle puolelle kaupunkia…)

Autolla ajohan ei tunnetusti kuulu tarinan päähenkilön vahvuuksiin, joten tälläkin reissulla oli arvattavissa harhaan ajaminen, tosin yksikin kerta niiden kolmen sijaan olisi varmaan riittänyt. Etenkin kun aikataulu petti ja peliä kuunneltiin matkalla radiosta – niin intensiivisesti, että kuski hetken päästä huomasi ajaneensa oikean liittymän ohitse. U-käännökset Kehä I:llä taas vaativat vähän enemmän kuin B-luokan ajokortin. 

Kaikki tavarat saatiin kuin saatiinkin melkein ehjänä ennen päivän vaihtumista toiseen siirrettyä. Vaan aamu armas toikin uuden yllätyksen: autonpirulainen ei enää suostunut lähtemään käyntiin. Ja mitä neuvokkaat tyttäret tekivätkään? Soittivat tietysti isälle,  joka muutaman epätoivoisen kauko-ohjausyrityksen jälkeen luovutti ja ajoi 140 kilometriä Helsinkiin korjaamaan autoa. Onneksi (ainakin päähenkilön omatunnon kannalta) autossa oli sentään ihan oikea vika.

Kaikkihan ei aina mene just niinku piti, mutta lopputulos oli kuitenkin just niinkuin piti: tavarat löysivät tiensä uuteen asuntoon. Ja oikeastaan oli varsin hauska viikonloppu: naurettiin paljon ja näinpäs vanhempiakin pitkästä aikaa:)

Kuva: www.malaco.fi