Tätäkö on olla aikuinen?

Kun valittelin, etten ole ehtinyt siivota, kun on käynyt kutsu töihin, niin sain vastauksen ”aikuisen elämää”. Ounou! Tuleeko minustakin siis joskus oikea aikuinen? Mitä ihmettä se aikuisuus oikeastaan on?

Kun olin nuorempi, luulin tuntevani itseni todella aikuiseksi sitten, kun olen päässyt kahdekympin paremmalle puolelle. Jostain kumman syystä nyt on alkanut tuntua, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tiedän tai luulen tietäväni, mitä on olla aikuinen tai milloin voin sanoa olevani aikuinen. Sitten kun minulla on tutkinto ja käyn säännöllisesti töissä? Olen ottanut lainaa? Hankkinut lapsia? Kun vietän lauantai-illan kotisohvalla katsoen TV:tä saunan jälkeen ja sunnuntaina teen lihapataa ja käyn sauvakävelyllä? (Enkä enää rieku lauantaina skumppapullon kanssa kello viiteen ja sunnuntaina makaa puolikuolleena sängyssä, ilmankos en ole siivonnut.)

Kaksikymppisenä ei välttämättä olekaan aikuinen. On muka vanha, mutta kuitenkin tuntee olevansa vielä tosi nuori ja kokematon. Vanhalta olo tuntuu silloin, kun 14-vuotiaat hehkuttavat Justin Bieberin keikkaa ihastuneena ja ääni kiljumisesta käheänä vielä kolme päivää keikan jälkeen äidinkielen oppitunnilla. Nuorelta olo tuntuu vaikkapa silloin, kun istuskelee opettajanhuoneessa kuuntelemassa juttuja perhe-elämästä.

Onhan tämä työssäkäyminenkin ihan kivaa, mutta vielä parempaa on saada vielä opiskella ja lykätä liiallista aikuistumista muutamalla vuodella. Aikansa kaikelle.

Taidan olla vielä vaiheessa 1. Jes!

Kuva täältä: http://funny-pictures-blog.com/2012/03/01/adulthood-2/