Täydellinen mökkipäivä
Maanantaina oli täydellinen hellepäivä, jonka minä onnellinen sain viettää mökillä hyvän ystävän seurassa. Mistä on täydellinen mökkipäivä tehty?
Aamu alkaa sillä, että saat herätä milloin ikinä huvittaa, oli kello sitten kuusi tai kaksitoista. Itse hieroin rähmää silmistäni siinä yhdeksän pintaan ja siirryin rantakalliolle verryttelemään kostean mökin kangistamaa olemusta kohti uutta päivää. Seuraavat pari tuntia lueskelin naistenlehtihömppää, ensin laiturilla ja sitten peiton alla, kun odottelin mökkeilykaverini heräämistä. Samalla haaveilin aamupalasta ja olin jo nukahtaa uudemman kerran.
Mökillä aamupala saa kestää niin kauan kuin vatsa kestää. Reilun tunnin jälkeen vatsa oli vetänyt ties mitä ja päälle vielä vähän karkkia. Vain mökillä voi syödä aamupalaksi kasan salmiakkia ajattelematta, kuinka väärin se on. Vai onko se edes väärin? Oli tai ei, niin aamuisen bikinikuntoon-ruokailun jälkeen pukeuduimme urheilutoppeihin ja lähdimme soutelemaan. Paistattelimme päivää ja paransimme maailmaa läheisellä kalliolla. Pilviä tai tuulta ei ollut havaittavissa, aurinkoa sentään niidenkin edestä. Onneksi pakkasin aurinkorasvan mukaan, oli meinaan melko punaisia ne rasvaamatta jääneet kohdat selässä… Niin sitä kärventyy vaaleaverinen suomalainen auringossa kuin nakki grillissä. Kauaa ei tarvi odotella, niin johan alkaa tiristä!
Minun mielestäni täydelliseen mökkipäivään kuuluu vähän reippailua. Onneksi kaverini oli asiasta samaa mieltä, sillä noin 30 asteen helle ei ehkä ole se houkuttelevin keli kuntopiirille. Suuntasimme kuitenkin läheiselle hiekkarannalle saadaksemme jalat kramppiin askelkyykyistä ja kädet tutisemaan punnerruksista. Koska peräkorvessa kukaan ei nää, jumppasimme tyynen rauhallisesti pelkissä alusvaatteissa. Näky oli varmasti enemmän kuin koominen. En taida kokeilla samaa Hietsussa. Tai ainakin valitsen parhaimmat alusvaatteeni, jotka mätsäävät kivasti yhteen.
Se, miksi täydelliseen mökkipäivään kuuluu reippailua, johtuu tietysti siitä, että ruoka maistuu paremmalta ja sitä jaksaa taas syödä. Grillissä kypsyi mitä ihanin ateria, jonka jälkeen istuimme auringossa muutaman tunnin ja siirryimme sisälle vain syödäksemme jälkiruokapullaa.
Jokaisen täydellisen mökkipäivän kruunaa sauna ja uiminen. Vesi oli vielä niin kylmää. ettei kiroilulta vältytty, mutta onneksi sauna oli puolestaan tulikuuma. Mikä mieltä ja kehoa hellivä kombo. Lopulta löylytkin muuttuivat kohtuullisiksi, koska puiden lisääminen oli aivan liian rankka homma. Mökillä kannattaa miettiä tarkkaan, mihin energiansa käyttää, että sitä jää varmasti myös iltapalan syömiseen.
Illalla pieni ukkonen toi lisäjännitystä elämään, ja tyydyimme paistamaan letut muurikan sijaan kaasulla. Vatsa pinkeänä olikin hyvä painua pehkuihin, tyytyväisenä tästä ihanasta ja leppoisasti mökkipäivästä. Kiireisen kevään jälkeen en voi sanoa mitään muuta kuin: Lisää näitä!
En muuten tiedä yhtään, miksi kuvat menivät vinoon, äsken ne vielä olivat suorassa. Mökkipäiväni taisi olla niin täydellinen, ettei raportti siitä voi sitä olla. Käännelkää siis päitänne, saa niskakin vähän jumppaa.