Varasteleva isosisko

Jos olisi vielä alle 15, tyytyisin sentään vain varastelemaan pikkusiskolta jotain niinkin tuiki tavallista ja tyypillistä kamaa kuin karkkia. Sitä rosvoilua tuli nimittäin pienenä harrastettua kerran jos toisenkin (ja myös puolin ja toisin ja yhdessä isän kaapilta)

pa290061.jpg

Koska ikää alkaa kuitenkin olla jo vähän enemmän, en enää tyydy pelkän karkin varasteluun. Huomauttaisin tässä vielä, että siskon vaatteiden käyttäminen on ehdottomasti vain lainaamista (ja sitähän nyt tekee aivan kaikki, joilla on mahdollisuus mahtua siskonsa vaatteisiin). Viime keväänä kuitenkin varastin pokkana siskoni verkkopankkitunnukset mukaani Helsinkiin ja kehtasin vielä siskolleni ihmetellä, että mihinköhän omat verkkopankkitunnukseni ovat joutuneet.. Tosiasiassa hallusani olivat omat, siskoni ja yhden yhdistyksen verkkopankkitunnukset. Tänään taas päätin varastaa matkaani siskoni kotiavaimet. Siskoni sanoi asiasta kuultuaan, että tuskin hän niitä nyt pariin viikkoon tarvitsee. Totesin siihen, että en hitto tarvi minäkään, asun 140 kilometrin päässä jokaisesta lukosta, johon jokin avaimista voisi sopia. Melkoisen kehno ryöstösaalis!

pa290063.jpgMitähän näillä nyt sitten tekis? Varastetut karkit saattoi sentään syödä, näillä voi kai korkeintaan heitellä vesilintuja…

Suhteet Ystävät ja perhe Höpsöä