Alku

Alku on aina jännittävä, se kutkuttelee jossain tuolla vatsan pohjalla tai sitten saa aikaan tunteen, että happi ei riitä ja vahva minä on muuttumassa pitkäksi ylikypsäksi spagetiksi. Tässä tapauksessa kyse on tosta ensimmäisestä tuntemuksesta. Mä oon huono ihminen puhumaan tunteistani, oon kaikille se positiivinen ja vahva ihminen. Se on suurin syy tähän blogin syntyyn. Kirjoittaminen tuntuu musta hyvältä; tyhjennän tänne ajatukseni ja tuntemukseni – ne, joita pyörittelen päässäni kaikki illat ja joiden kanssa vuorotellen hihittelen bussissa ja itken itseni uneen.

Mä haluan tehdä tän rehellisesti – itselleni ja teille. Oon täysin paljaana. Valheita on aina liikaa; sekä niitä pieniä valkoisia että suuria tummia. Mietinkin pitkään, miten se on oikeesti toteutettavissa. Jos en ole edes valmis puhumaan asioistani kaikista rakkaillimmilleni, miten se ikinä onnistuisi täällä bittiavaruudessa. Mä teen tämän nimettömästi ja kasvottomasti. Saatte kuvitella mulle millaset kasvot ja kropan ikinä haluatte, mutta elämänkokemukset ja ajatuksen mä lupaan antaa rehellisesti.

Toivon, että ajan myötä tää muuttuu yksipuolisesta juttelusta keskusteluksi. Mä toivon, että voin auttaa kokemuksillani joskus jotakin ihmistä ja että saan yksiulotteisia ajatuksiani moniulotteisemmaksi. Tässä ensimmäisessä postauksessa halusin kertoa vain, mitä oon suunnitellut.

Rakkautta lauantai-iltaan,

Just me