Huomisen havittelijat

Viimeiset viikot on vaan kadonneet jonnekin. Tuntuu kuin olisin elänyt jossain sumussa, toistanut rutiineja rutiinien perään. Herännyt, syönyt, tehnyt töitä, urheillut ja nukkunut. Mikään ei ole oikein tuntunut miltään ja väsymys on valtava. Onneksi kohta alkaa päivät pitenemään…

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämäänsä. Ja suhteuttaa jatkuva riittämättömyyden tunne ja omat ongelmat tän maailman realiteetteihin. Huomaa lopulta murehtivansa aika pieniä asia. Elän sitä elämää, mistä lukioikäisenä haaveilin. En vain tiennyt, että se sisältäisi niin paljon muitakin asioita kuin mitä silloin mieleen mahtui. Samalla se ehkä vähän pelottaa. Jos se elämä mistä haaveilin on tätä, niin mitä sitten kahdenkymmenen vuoden päästä? Miksi aina pitää kurkottaa eteenpäin, miksi tässä hetkessä on niin vaikea elää?

Pitäis vaan muistaa, että elämä on hyvää. Että niin moni asia on hyvin. Olla kiitollinen. Huomenna koitan muistaa sen.

<3