Lauantai-ilta, kuppi teetä, mukava asento sohvalta ja paketti nenäliinoja valmiiksi. Suosittelen lisäämään edellämainittuun listaan vielä silmämeikkien pesemisen pois ja roskakorin varaamisen lähistölle. Nyt on meinaan ripsivärit tasaisesti levinneinä naamalle ja kirjoitan tätä tekstiä nenäliinameren keskellä. Niin, katsoin siis uusimman SuomiLOVE-jakson.

Jakso osui ja upposi. Palasin taas omien murheiden keskeltä maanpinnalle ja ymmärsin, kuinka hyvin asiat mun elämässäni on. Sen, että elämä voi muuttua nopeastikin ja että terveys ei ole itsestään selvyys. Samalla kuitenkin ne olemassa olevat vanhat pelot alkoivat nousta pinnalle. Pelot elämästä. Ymmärrys siitä, että jokainen valinta sisältää riskin. Ymmärrys siitä, että toisin kuin monia muita asioita, ei elämää voi suunnitella ja optimoida riskittömäksi. Ahdistus siitä, että mikä mua vaivaa, kun tulevaisuus pelottaa. Onko mun aivoissa jotain vikaa, kun en saa ajatuskiertoja loppumaan.

Suurin osa ihmisistä uskaltaa rakastaa. Tai siis väitän, että joka ikinen ihminen rakastaa, mutta tarkoitan, että uskaltaa rakastua. Uskaltaa ottaa sen riskin, että jossain vaiheessa sydän murtuu. Koska niin tulee käymään ennemmin tai myöhemmin – ellei sitten ole itse se sydämenmurtaja. Kumpi sitten on parempi vaihtoehto, jos minulta kysytään niin huonoja molemmat. Ja kyllä. En väitä, että rakkaus olisi pelkästään sattumista ja sen loppumista. Se on myös paljon (ja enemmän) ihania ja elämää rikastuttavia hetkiä.

Suurin osa ihmisistä uskaltaa hankkia lapsia. Uskaltaa kohdata riskin, että kaikki ei menekkään hyvin tai että lapsi sairastuu vakavasti. Miksi toisille se tuntuu olevan vaan niin paljon vaikeampaa. Välillä koitan aina muistutella itseäni, että kaikki nämä asiat kuuluvat elämään. Elämä ilman riskien ottamista ja pelkoon vuorautuen ei ole täyttä elämää. Silti maailman menoa katsellessa tuntuu välillä, että se on melkoista uhkapeliä. Se miten onni ja onnettomuus jakautuu, ei noudata mitään logiikkaa. Toiset voittaa lotossa, toiset on niitä jotka häviää aina ja sitten loput saa välillä voittoja ja välillä häviää. Tuntuu, että onni jakautuu yhtä sattumanvaraisesti. Jotkut tuntuvat saavan kaiken, toiset kohtaavat vastoinkäymisiä vastoinkäymisien perään ja sitten lopuille elämä on jonkinlaista vuoristorataa. Tunnustan olevani mukavuudenhaluinen, mutta heijastuuko se tunnepuolen elämäänikin? Välillä mietin, että johtuvatko mun pelkoni siitä, että elämä on kohdellut mua niin hyvin tähän asti. Pieni pessimisti sisälläni kuiskailee, että jossain vaiheessa se onnettomuus napsahtaa kohdalle. Pörssikurssitkin romahtavat aina jossain vaiheessa alas.

Tuntuu, että pää on aina vaan enemmän pyörällä tästä kaikesta – siitä, mitä pitäisi mistäkin ajatella. Olen huomannut, että itselläni nämä pahimmat kriiseilyt ja filosofoinnit kohdistuu aina näihin lauantai-iltoihin. Ehkä näissä illoissa on jotain taikaa. Eiköhän huomenna suupielet käänny taas jo ylöspäin ja ajatukset normalisoidu.

 <3