Jouluahdistus

Olen ollut aina sitä mieltä, että joulu on paras juhla.  Nautin todella perheen kanssa oleskelusta, jouluruuista, tunnelmoinnista ja lahjojen antamisesta. Olen nauttinut siitä, että pääsee kaupunkiin jouluostoksille ihmisten vilinän keskelle. Olen aina pitänyt vuoden vaihteesta. Uudenvuoden raketeista ja juhlista. Nyt huomaan kuitenkin, että jokin on muuttunut aiempaan nähden. En tiedä johtuuko se tästä kuluneesta vuodesta, joka on muokannut ajatuksiani vähän kaikesta uudelleen vai siitä, että tiedän tästä joulusta tulevan erilaisen. Siitä, että tiedän miettiväni uutena vuotena sitä, kuinka tämän vuodenkin päätän sinkkuna elämäni kanssa enemmän hukassa kuin koskaan aiemmin?

Mediassa on puhuttu viime vuosien aikana paljon siitä, kuinka juhlapyhät, kuten joulut ovat vaikeita yksinäisille ihmisille. Vaikka vietänkin joulun perheeni kanssa, tiedän että tulen muistamaan ja huomaamaan sinkkuuteni varsin hyvin joulun aikana. Kuulemaan samat pohdinnat joulupuuron syönnin aikana siitä, että josko ensi vuonna minullakin olisi joku. Katselemaan kun sisareni puolisoineen nauttivat yhdessäolosta. Ja tuntemaan oloni ulkopuoliseksi. Tietenkin olen onnellinen heidän puolestaan, mutta silti sille tuskalliselle tunteelle, joka välillä iskee, ei mahda mitään. No miksi sitten menen kotiin jouluksi, jos koen oloni pahaksi siellä? Jos en menisi, saisin vanhempani surullisiksi ja huolestumaan. Lisäksi joutuisin keksimään syitä, joita ei ole. Siksi.

Olenkin miettinyt sitä, kuinka näitä yksinäisiä vanhuksia ja yksinäisiä ihmisiä haetaan mukaan joulunviettoon. Meille ainakin lapsuudessani haettiin usein isoäitini jouluksi kotiin. En tiedä kysyttiinkö häneltä haluaako hän, vai päättivätkö vanhempani että mummo ei voi viettää joulua yksin. Tekeekö se todellisuudessa heidän joulustaan ihanan perheen kanssa vietetyn juhlan vai hankalamman ja ahdistavan? Saako se heidät kokemaan olonsa ulkopuolelle jääviksi säälin kohteiksi? Koen, että yksin omassa rauhassa vietetty joulu voisi olla ihan mukava ja rauhoittava kokemus. Muistetaanko näille yksinäisille ihmisille antaa tätä vaihtoehtoa?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Huomisen havittelijat

Viimeiset viikot on vaan kadonneet jonnekin. Tuntuu kuin olisin elänyt jossain sumussa, toistanut rutiineja rutiinien perään. Herännyt, syönyt, tehnyt töitä, urheillut ja nukkunut. Mikään ei ole oikein tuntunut miltään ja väsymys on valtava. Onneksi kohta alkaa päivät pitenemään…

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään omaa elämäänsä. Ja suhteuttaa jatkuva riittämättömyyden tunne ja omat ongelmat tän maailman realiteetteihin. Huomaa lopulta murehtivansa aika pieniä asia. Elän sitä elämää, mistä lukioikäisenä haaveilin. En vain tiennyt, että se sisältäisi niin paljon muitakin asioita kuin mitä silloin mieleen mahtui. Samalla se ehkä vähän pelottaa. Jos se elämä mistä haaveilin on tätä, niin mitä sitten kahdenkymmenen vuoden päästä? Miksi aina pitää kurkottaa eteenpäin, miksi tässä hetkessä on niin vaikea elää?

Pitäis vaan muistaa, että elämä on hyvää. Että niin moni asia on hyvin. Olla kiitollinen. Huomenna koitan muistaa sen.

<3

Suhteet Oma elämä