Sinkku – sosiaalisten tilanteiden taituri?

Ihana syystalvi -tai mikä nyt onkaan. Olen vuodenaikojen kanssa oikea kameleontti, lempparivuodenaikani vaihtuu samaa tahtia kun vuodenaikakin. Ehkä sitä kutsutaan positiivisuudeksi tai sitten se on sitä kuuluisaa alkuhuumaa. Kaikki tuntuu täydelliseltä aluksi. Kaikessa. Ostin tänään tämän vuoden ensimmäisen hehkuviinipullon ja Alkossa törmäsin tuttuun ongelmaan. Normaalikokoinen pullo on turhan iso, mutta toisaalta pienempi maksaa melkein yhtä paljon. Siispä ostin normaalikokoisen pullon, juon liikaa ja kaadan loput lavuaariin (tai juon loputkin). Tuntuu silti paremmalta vaihtoehdolta kuin ostaa se pieni ja kallis pullo. En tiedä miksi. Varoitan siis, että tämä teksti on syntynyt hehkuviinin vaikutuksen alaisena. 

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä, että miksi toisista ihmisistä on helppo tykätä ja toisista vaikeampi. Hyvät asiat peilautuu takaisin – mä koitan ajatella niin ja sen munkaan toimia elämässäni. Se aiheuttaa sen, että mummot, ihmeelliset hiipparit ja muut puheseuraa kaipaavat tuntuvat hakeutuvan mun seuraani. Välillä tuntuu siltä, että mun pääni päällä on joku suuri kyltti ”Tulkaa tänne kertomaan huolistanne”-kyltti, jota en vain itse näe. Se on kovin hämmentävää, joskus antoisaa ja toisinaan kiusallista. Mulla on paljon hyvänpäivän tuttuja ja arkipäivän kavereita, mutta se ei tarkota etteikö mua ahdistaisi mennä yksin erilaisiin paikkoihin.

Aloitin tässä jokin aikaa sitten uuden harrastuksen – en mitään paritanssia, mutta sellaisen harrastuksen, jossa parin kanssa tehdään harjoituksia. Nautin todella siitä, mutta samalla joka ikinen kerta mua ahdistaa vähän mennä paikalle, sillä en ikinä tiedä kenet saan parikseni. Sillä ei mun puolestani ole väliä onko kyseessä minkänäköinen ihminen tahansa, mies tai nainen, ujo tai puhelias, mutta silti kaipaisin, että saisin jotain tämmöistä satunnaista tuttavuutta syventää edes kaveritasolle. On henkisesti raskasta aloittaa aina alusta – olla sopivasti puhelias, kannustava ja ystävällinen. Ikinä ei voi olla huonoa päivää, koska parin vaihtuessa joka ikinen kerta, voisi pari pahoittaa siitä mielensä. Tai ainakin luultavasti itse miettisin, että oonko jotenkin inhottava, kun toinen näyttää niin kärsivältä. Ehkä mä ajattelen tätäkin asiaa vain liikaa.

Luulen, että moni muukin sinkku tunnistaa itsensä tilanteesta. Oli tilanne sitten harrastus, kaverien tuparit tai sukujuhlat, sinkulta/yksin saapuvalta odotetaan aina oma-alotteisuutta, ystävällisyyttä ja sosiaalisuutta. Juhlissa pariskunnat sijoitetaan usein yhteen ja sinkut ripotellaan sitten minne mahtuu, koska kyllähän me tulemme toimeen kenen kanssa vain. Toisaalta kyseessä saattaa olla myös se, että avuliaat tädit tai ystävät ovat päättäneet ottaa asiakseen laittaa säälittävän sinkun elämän kuntoon ja asettaa hänet mahdollisten sulhaskandidaattien kanssa samaan pöytään. Huomaavaista.

Tykkään uusista tuttavuuksista. Uusista keskusteluista. Kyllä. Mutta, silti olisi joskus kiva saada nauttia tutusta seurasta ja vain rentoutua. Edes joskus.

<3