Voiko elämää suunnitella?

Mun lapsuuden kodissa kaikki asiat suunniteltiin tai ainakin tehtiin suunnitelma. Niinpä se tapa on kasvanut minuunkin jollain tapaa kiinni. Kauppalappu, viikkosuunnitelmat, budjetit, päiväohjelmat ja listat. Yleisesti tunnettu totuus kuitenkin on, että suunnitelmat eivät kovin usein toteudu ihan niin kuin on ajatellut. Ja olen kyllä huomannut tämän omien suunnitelmien ja listojenkin kanssa. Silti teen niitä aina – ehkä ne tuovat jonkinlaista turvaa mun elämään.

Tässä viimeaikoina olen alkanut kuitenkin miettiä, että missä menee todellisuudessa raja siinä, mitä kannattaa suunnitella ja minkä kannattaa antaa mennä omalla painollaan. Asiat eivät kovin usein mene ihan niin kuin on suunnitellut. Jossain asioissa se ei haittaa, jossain asioissa turhauttaa ja joissain tapauksissa tuntuu muuttavan koko elämän suunnan. Pitäisikö siis vähentää asioiden suunnittelua vai laajentaa varasuunnitelmien verkkoa?

Huomasin eilen illalla nukahtamista odotellessani miettiväni elämääni ja laativani taas kerran suunnitelmaa. Elämäni seuraavat 10-vuotta olisi voinut olla tämän suunnitelman nimi. Lopputuloksena oli uneton yö, koska liian vaikeaksihan se meni. Opintoja on vielä muutama vuosi jäljellä ja siinä sivussa voi tehdä töitä. Vaihto-opiskelu on ollut jo jonkin aikaa unelmana, puoli vuotta jossain lämpimässä – oi, kyllä! Sitten opinnot loppuun, kokoaikainen työ, matkustelua lomilla mun unelmakohteisiin, harrastuksia vapaa-ajalla. Ystäviä. Ja sitten se mies. Täydellinen suunnitelma. Mutta kun… ei ne suunnitelmat ikinä mene niin kuin ajattelee. Töitä ei välttämättä löydykään, rahaa ole tai sitten voin sairastua, maailma voi muuttua tai saatan rakastua. Viimeinen on todennäköisin suunnitelman tuhoutumisen kannalta.

Tässä joku hetki sitten julistin ystävälleni, että mun suunnitelmassa ei ole tilaa, eikä aikaa parisuhteelle ainakaan neljään vuoteen. Vastauksena sain tietävän katseen ja sanat ”sit kun sä tapaat sen oikean, niin aikaa löytyy ja suunnitelma muuttuu”. Ja tiedän, että niinhän siinä varmaan käykin. Haluaisin elää vain omia unelmiani täysillä, kun se vielä on helppoa. Toteuttaa ne asiat, joista oon haaveillut, etsiä unelmatyön, muuttaa sen perässä ihan minne vain ja nauttia elämästä. Itsekästä vai tietämätöntä? Kahdeksas päivä tätä vuotta ja oon kohdannut jo ristiriidan mun uuden vuoden lupauksen kanssa. Koska, jos välttelen parisuhdetta teen sen osittain koska pelkään, osittain koska haluan elää mun hienon suunnitelman mukaan. Liian vaikeaa.

Olen huomannut, että pitkät viikonloput voi olla vaikeita, koska kun on liikaa aikaa ajatella, saa ajatuksensa sellaiseen solmuun, että niitä ei ihan hetkessä selvitetäkään. Ehkä ne selviää tämän vuoden aikana vielä.