Yksin

Koskas sä etit itselles miehen?

Mites sun mieskuviot?

Kerro nyt kaikki, pakko sulla joku on olla?

Hei, tänään nappaat jonkun!

Hei, mä tiiän yhen joka ois just sulle hyvä…

Veikkaan, että jokainen sinkku kuulee moisia kysymyksiä ja lausahduksia enemmän kun tarpeeks. Ja se onkin mun mielestäni jotenkin hassua; miksi sinkkuuden pitää olla oletuksena aina ehdoton välitila? Monelle onkin, mutta miksi tuollaisten kysymysten kysely on tuntuu olevan kavereille ja sukulaisille jokin perusoikeus? En mä kysy parisuhteessa eläviltä ystäviltäni, että hei milloinka te erootte? Koska jompikumpi teistä pettää ja jättää toisen? En ikinä.

Mä haluan uskoa rakkauteen – ihan todella haluan. Tiedän paljon avo – ja aviopareja, jotka on olleet yhdessä pitkään. Mutta silti, jotenkin vaan musta tuntuu, että en oo valmis moiseen. En pysty ajatella olevani jonkun kanssa joka päivä ja koko loppu elämäni. Ja en vaan pysty päästämään ketään lähelleni. En oo koskaan päästänyt ja se ehkä onkin koko jutun takana.

Mulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia suhteita. Ei teiniseurustelua, ei deittailukokemuksia, ei yhden eikä kyllä useammankaan illan juttuja. Ensin ei kiinnostanut, sitten koulu ja harrastukset vei kaiken ajan. Ajattelin, että sitten kun muutan kotoa pois, niin on oikea hetki löytää elämänsä rakkaus. Ei se käynytkään niin helposti. Känniset miehet ei ole kovinkaan edukseen. Onneksi miehiä on muuallakin kun baarissa. Esimerkiksi Tinderissä: harmi vaan, että ne, joista mä tavoittelun että tykkäsin siellä aina vääristä miehistä – he etsi panokaveria, minä elämäni rakkautta. Ei ihan mennyt yksiin.

Ja sitten on vielä yksi pikku ongelma. Jos, joku alkaa osoittaa kiinnostustaan, mua alkaa ahdistaa. Silmissä näkyy kaikki mahdolliset skenaariot siitä, kuinka päästään lopputulokseen, jossa mä olen yksin ja rikki. Ja sitten puolustusjärjestelmäni aloittaa poispäin työntämisen ja mä alan etsiä pakoreittiä. Taas ollaan samassa lähtöpisteessä.

Tykkään elää yksin. Tykkään vapaudesta. Siitä, että voin tehdä mitä haluan, milloin haluan ja miten haluan. Siitä, että vastaan kaikesta vain itselleni. Nautin mun elämästäni tämmösenä. Mutta totta kai tulee niitä hetkiä, kun kaipaa, että olisi joku jonka kainaloon käpertyä ja jonka vierestä herätä aamulla. Joku, jonka kanssa vetää lakanat. Joku joka avaa suolakurkkupurkin, sillon kun se ei itseltä onnistu.

En tiedä pitäisikö opetella päästämään helpommin lähelle ja löytää se rakkaus vai nauttia vaan tästä hetkestä ja jättää muu taakse. 

 

”Stop being afraid of what could go wrong,

focus on what could go right”