Illanvirkku

Pitäisi nukkua. Tarkemmin sanottuna olisi pitänyt nukkua jo kaksi tuntia sitten. Uni ei kuitenkaan tule. Väsyttää, mutta ei nukuta.

Tilanne on yksi paskamaisimmista kuviteltavissa olevista. Ja aivan liian tuttu. Kun väsyttää ja nukahtaisi heti, kun kallistaisi päänsä tyynyyn, kello on yleensä noin 13. Työpäivän pitäisi olla tehokkaimmillaan. Hah. Ehkä jollain toisella. Illalla kun pitäisi nukkua, ei uni tulekaan, vaan huomaan, että olisin täynnä innovaatioita ja tarmoa. Aamulla pitää kuitenkin herätä aikaisin, joten on pakko yrittää nukkua. Tai ainakin valehdella itselleen nukkuvansa.

On epämiellyttävää olla iltaihminen, jonka työ on sidottu virka-aikaan. Saisin todennäköisesti enemmän tehtyä niin töissä kuin elämässäkin, mikäli saisin nukkua kymmeneen ja aloittaa työt yhdeltätoista. Ensimmäiset kaksi tuntia menee kuitenkin kahvikupin pohjaa tuijottaessa, mutta yhteentoista mennessä muistutan yleensä jo ihmistä. Ihanaa, että aamuvirkut pyörittävät yhteiskuntaa ja itse saa yrittää juosta jotenkin perässä, hiukset solmussa, murjotus naamalla, kesken jäänyt aamiasleipä toisessa kädessä ja kahvikuppi toisessa. Ihanaa, kun huomenna aamulla saa taas herätä töihin tunteja ennen kuin se olisi miellyttävää.

Niin että onneksi huomenna on perjantai.