…tai no. Minun tapauksessani lähinnä monen päivän, toisiaan monen viikon ja silloin tällöin usean kuukauden juttuja. Joskus harvoin myös usean unettoman yön juttuja.
Kyse on siis kirjoista. Luonnollisesti.
Luen tällä hetkellä ystäväni vahvasta suosituksesta (ja ehkä hienoisesta painostuksesta) Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa ja kuten parhaimmillaan käy, koukutuin siihen välittömästi aloitettuani sen.
En ollut kuullutkaan kirjasta, kun se tuli vastaan Vivamon Kirpussa ja kirjassa pääsiäisen aikoihin. Kirja on kuitenkin mukana olleen ystäväni lempikirjoja, joten hän rakkaudellisesti painosti sijoittamaan euron tuohon käytettyyn pokkariin. Tosin kirjojen ollessa kyseessä, minua ei yleensä tarvitse kahta kertaa käskeä ostamaan jotain kirjaa. Innokkuuteni muuttamiseen huomioiden, valitettava intohimoni on kattavan kotikirjaston kokoaminen.
Ryhdyttyäni lukemaan kyseistä teosta, keskustelin siitä ystäväni kanssa ja hän kertoi lukeneensa teoksen useita kertoja. Jaa että mitä että. Olin ymmälläni. Useita kertoja? Eikö kirjoja olekaan tarkoitus lukea vain kerran ja sitten hylätä ne kirjahyllyyn pölyttymään sisustuselementteinä. Aina tilaisuuden tullen ne voi kaivaa sieltä hyllystä ja rakkaudella kehottaa painostaa ystäviään lukemaan omia suosikkejaan.
Tajusin kuitenkin, että vuosien varrella suhtautumiseni kirjoihin on muuttunut. Olen ollut innokas lukemaan lapsesta asti ja kymmenisen vuotta sitten parasta oli, kun löysi kirjan, jonka kanssa asettua aloilleen ja perustaa pysyvän suhteen. Kun löysi lohtukirjan, johon pystyi palamaan milloin tahansa ja joka kosketti aina uudelleen ja josta kerta toisensa jälkeen löysi uusia ulottuvuuksia. Nuo kirjat olivat turvasatama, joihin saattoi aina luottaa, mikäli uutta kiinnostavaa luettavaa ei löytynyt. Tämä selittänee myös osaltaan haluani omistaa lukemani kirjat.
Nykyään etsin lähinnä yhden kerran kirjoja. Mitä tajunnanräjäyttävämpi kokemus ensimmäisillä sivuilla, sen parempi. On liian vähän aikaa ja liian paljon kirjoja, jotta suosikkejaan voisi lukea uudelleen.
Suosikkiin palaamisessa piilee vaaransa. Kirjassa ei välttämättä olekaan enää sitä samaa hehkua kuin ensimmäisellä kerralla vuosia sitten. Kirja ei varmasti ole muuttunut, mutta ehkä itse on kasvanut sen ohi tai elämä heitellyt siten, että huomaakin tekstin olevan turhan naiivia tai ettei enää voikaan samaistua henkilöihin. Pahimmassa tapauksessa suhteen uudelleen lämmittäminen pilaa muistot mahtavasta ensikerrasta.
Onneksi maailmassa on kuitenkin niin paljon hyviä kirjoja, ettei yhden yön jutut ole heti loppumassa. Ja onneksi on myös niitä luottokirjoja, joihin on pitänyt suhdetta yllä vuosien mittaan ja joihin voi hätätapauksessa aina palata.
