Olen ajatellut bloggaamisen aloittamista siitä asti, kun rupesin lukemaan blogeja. Pakko myöntää, että tässäkin asiassa olin niin myöhännäisherännäinen, ettei tästä ole aikaa kuin kolmisen vuotta. Olen ajatellut ja olen ajatellut uudelleen. Minulla on paljon sanoja ja paljon ajatuksia, mutta kovin vähän sanottavaa.

Uskoin, että blogilla pitää olla joku tarkoitus. Blogin pitäisi keskittyä joko yhden aiheen ympärille tai sillä pitäisi olla joku päämäärä. Pitäisi kertoa elämäntaparemontista ja postailla saliselfieitä. Pitäisi ostaa joka viikko uusia vaatteita ja ottaa kuvia päivän asuista. Pitäisi käydä hienoilla illallisilla viikottain ja tietää paljon ruuasta ja viineistä. Pitäisi olla jotain paljon enemmän kuin on. Tai pystyä johonkin, mitä ei jaksa.

Mielenkiintoisimpia blogeja yhdistää mielestäni se, että niillä on yleensä joku teema ja tuo teema on sellainen, josta kirjoittaja tietää paljon tai ainakin hänellä on siitä sanottavaa. Tai bloggaaja antaa blogilleen omat kasvonsa. 

Itse tiedän paljosta vähän, mutta en mistään paljoa. Vielä vähemmän olen kiinnostunut tuotteistamaan itseni. Pakko todeta, ettei siis edellytyksiä menestyvän blogin aloittamiselle ole.

Päätin, ettei sillä ole merkitystä, että sisustan vain muuttaessani ja silloinkin Ikean kamoilla. Että elämäntaparemonttini ei ole niin vauhdikas tai kiinnostava, että pelkästään siitä jaksaisin kirjoittaa. Että luen ehkä kirjan kuukaudessa ja sekin saattaa olla rakkausroskaa. Että ruuan osaan lähinnä syödä ja viini on mielestäni hyvää, jos sen saa alas irvistämättä. 

Onneksi maailmassa (niin oikeassa kuin blogimaailmassakin) on tilaa myös meille, erittäin keskinkertaisille, tavallisille, todella tylsille, muodittomille ja massatuotetuille ihmisille.

Vastaus otsikon kysymykselle on siis jotain muuta; aivan kaikkea.