Houston, we don’t have a problem – we have potatoes! Poikkesin palstalle pikaisesti katsomaan, millainen rikkaruohosavotta siellä taas odottelisi. Ilokseni sain huomata, että perunat olivat kasvaneet taas vartta. Päätin ujosti raapsuttaa hieman perunapenkin reunaa ja kurkata, jos näkisin siellä jotain kasvavan. Naapuripalstalta nousi pelästyneen hahmon pää, kun kiljaisin riemusta; heti ensimmäisellä raapaisulla esiin pyörähti nimittäin peruna. Perunalöydöksestä seurasi noin 15 minuutin ajan jatkunutta lässytystä, jota yleensä harrastan vain koirien kanssa.

Perunoita ei tietenkään voinut jättää sinne kasvamaan, vaan maistiaiset piti saada. Kyseiset potut olivat lajiketta Colomba. Nopean kiehautuksen ja pienen voinokareen jälkeen päästiin maistelemaan. Rehellisesti voin sanoa, että mikään peruna ei maistu niin hyvältä, kuin itse kasvatettu. Hien ja kyynelten sivumaut tekevät omasta perunasta täydellisen. Lisää odotellessa.

Nostin palstalta myös muutamat retiisit. Ne olisi ehkä vielä voineet jättää kasvamaan, mutta toisaalta huomasin, että istutuslaatikossani oli käynyt temmeltämässä fasaani, enkä halua, että kaikki retiisit päätyvät kaakattajien suihin. Retiisien kanssa kyllä meni sillä tavalla hienosti, että pesin ne päästyäni kotiin ja unohdin sen jälkeen ne yöksi pöydälle. Aamulla minua tervehti viisi rusinaksi muuttunutta, harmahtavaa retiisiä. Yhden kerkesin syödä. Onneksi niitä on vielä palstalla riittämiin.

Lopuksi pieni päivitys istutuslaatikkoihin, jossa kasvaa on tarkoitus kasvaa yrttejä. Tosiaan salaattiviljelmä oli ainaki mennyt pipariksi, sillä joku pannahisen fasaani oli käynyt pelmahtamassa laatikossa. Muistona siitä oli suuri kuoppa. Taimena palstalle tuodut basilikat olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Kiitos Yo-kylän fasaanit. Mutta ainakin korianterit näyttävät jo kovin sympaattisilta!