Mini
Lyhykäisissä kitkemistalkoissa työpäivän jälkeen havaitsin, että erityisesti retiisit ovat alkaneet kasvaa maassa todella iloisesti! Rikkaruohojen seassa nyppäsin vahingossa myös yhden taimen maasta ja ei jestas – oletteko koskaan nähneet mitään niin söpöä kuin miniatyyriretiisi! No, olette varmaan, mutta minä en. Makutestissä miniretiisi sai arvostelun 4/5, vähän turhan kirpsakkaa vielä.
Ensimmäisestä palstan antimesta inspiroituneena tutkailin vähän muitakin istutuksia. Kesäkurpitsat ovat kuolleet, lehtikaalit ja mangoldit aloittaneet kasvunsa kohtalaisesti. Sipulit ja punajuuret ovat hyvällä mallilla, mutta porkkana on menestynyt surkeasti. Sen tilalle ehtisi vielä laittaa lisää retiisiä tulemaan.
Kitkemistalkoissa päätin ottaa sipuli- ja porkkanamaan suojaksi jääneen harson kokonaan pois, sillä sipulien varret alkavat olla jo sen verran pitkiä, että harso rajoittaisi pian kasvua. Harson alta paljastui ihan järkyttävä rikkaruohomeri. Totta kai myös naapuripalstan nainen sattui paikalle samaan aikaan ja tuli vielä kysymään neuvoakin. Koitin sopertaa jotain harsosta ja kiireistä, mutta tilkku näytti kyllä aivan järkyttävältä, ja nainen ajatteli varmasti, ettei tältä tyypiltä kannata ainakaan mitään neuvoja kysellä. Nyt rikkaruohot on kuitenkin kitketty, ja sipulitkin saavat jatkaa kasvuaan rauhassa. Myös loput perunaamasta tuli kitkettyä samaan syssyyn.
Viljelyslaatikoissa ei ole näkyvillä erityistä kehitystä. Salaatti on alkanut kasvaa. Toivottavasti sille käy palstalla paremmin kuin kotona.. Alien-salaattia on saatu jo yksi sato. Äitini antoi minulle lahjaksi salaatinsiemeniä nimellä ”Itämainen mix”, jonka nakkasin myös laatikkoon kasvamaan. Samainen pussi, johon oli jäänyt myös yhden vaon verran siemeniä, jäi kassin pohjalle ja kulkeutui myös Ruisrockiin. En tiedä mitä epäilyksen tunteita itämainen mix herätti laukkuni tarkastaneessa järjestysmiehessä, mutta pussista piti joka tapauksessa luopua. Rip itämainen mix, toivottavasti kylvin tarpeeksi.
Olen istuttanut palstalle pääosin hyötykasveja. Muutama viikko sitten muistin kuitenkin, että olin ostanut palstahurmiossa myös auringonkukansiemeniä, jotka ajattelin istuttaa. Auringonkukat nyt vain jotenkin kuuluvat kesään. Nappasin palstalle mukaani kaikki istutusastioiksi soveltuvat purnukat. Ei löytynyt kuin kaksi Mutti-tomaattimurskapurkkia. Aika hipster-meno, mutta auringonkukkia ei näyttänyt katu-uskomaton kasvualusta haittaavan: viime visiitillä peltipurkeista pilkisti jo vihreää! Peukut pystyyn, että saan loppukesästä antaa jollekin onnekkaalle läheiselleni lahjaksi itse kasvatetun auringonkukan!