Siemenkaupoilla
Siemeniä ja ns. alan kirjallisuutta.
Viljelysuunnitelma valmistui pitkän itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen. Palstaviljely kuulostaa hauskalta ja huolettomalta touhulta, jossa vähän kasvatellaan taimia ja sitten kiikutetaan ne palstalle tuottamaan uskomaton sato. Suunnitelmia ja listoja rakastavana ihmisenä halusin tietenkin varmistaa jo etukäteen, että kaikki mahtuu palstalle eikä hölmöjä tyhjiä plänttejä jää.
Suunnitelman tekeminen on tietenkin haastavaa, kun ei tiedä mitään rivi- tai istutusväleistä. Uuvattina joutuu googlaamaan kaiken perunoista basilikaan ja mangoldista sipuliin. Laskinkin kaivettiin esiin, kun viljelyspalstan tiloja optimoitiin eräänä sateisena toukokuun iltana.
Jotenkin suunnitelma kuitenkin valmistui, mutta onhan siinä vielä vähän paranneltavaakin. Epäilykseni kohdistuvat erityisesti perunapenkin suuruuteen. Nopeilla laskelmilla noin 8×4 metriselle palstalle mahtuu kuusi riviä perunaa. Jokaiselle riville sen sijaan mahtuu noin 25 potuntainta. Yhdestä potusta pitäisi tulla keskimäärin 5-10 syömäkelpoista perunaa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jos perunajumalat ovat suotuisat, minulla on satokauden jälkeen noin 1200 perunaa. Todellinen sato on tietenkin varmasti huomattavasti pienempi, mutta silti optimisesti toivotan tutut ja tutuntutut jo nyt perunabileisiin loppukesästä.
Viljelysuunnitelman raakaversio. Kiinnittäkää huomiota erityisesti suunnitelmassa näkyviin täydellisen pyöreisiin perunoihin, joita aion siis kasvattaa. Paljon.
Perunoita en ole vielä kerennyt idättää ja voi olla, että joudun hankkimaan ne valmiiksi idätettyinä. Ehkä kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Siemenet sen sijaan on hankittu ja istutettukin. Shoppailin siemenet Plantagenista, ja sieltä löytyi kyllä kaikki tarvittava. Ilokseni huomasin, että monet luomusiemenet olivat saman hintaisia kuin ns. normaalit.
Koriin päätyi muun muassa nopeasti kasvavaa kesäporkkanaa, mangoldia, basilikaa, korianteria, pinaattia, lehtikaalia ja salaattia. Ja yksi tyystin turha pussi sipulinsiemeniä. En tiedä miksi olin niin naiivi, että ajattelin sipulin kasvavan siemenestä kesän aikana. Voin paljastaa, että ei kuulemma kasva. Sipulia on kuitenkin palstalle saatava, joten istukkaita täytyy käydä vielä hakemassa erikseen.
Perunoita, porkkanoita, sipuleita ja muutamia tarvittavia valmiita taimia lukuunottamatta palsta alkaa näyttää oikeastaan aika hyvältä. Siemenetkin on jo istutettu, joten nyt vuorossa on odottelua. Kaupungilta ei ole toistaiseksi kuulunut mitään siitä, milloin palstat on käännetty ja sinne pääsisi oikeasti tepastelemaan. Da zavtra, da zavtra.