Pelko: Hallitseva vai hallittava?
Pelko on todella vahvasti läsnä mun työssä valmentajana. Melkeinpä joka työpäivä tulee joku hetki, jolloin olen kosketuksissa pelon kanssa. On se sitten jonkun uuden liikkeen opettelu, pilalle menneen suorituksen aiheuttama tai jokin muu pelottava asia. Se miten pelko selätetään, miten sitä käsitellään, onkin paljon vaikeampi, monimutkaisempi asia. Tähän ei ole mitään nopeaa vippaskonstia tai yhtä oikeaa tapaa. Olen kuitenkin havainnut muutamia tapoja, jotka ovat toimineet ainakin omalla kohdalla sekä vastaavasti omien tyttöjen kohdalla.
Uskon vahvasti siihen, että pelot on tehty voitettaviksi. Taisi olla jokin Disney-leffa jossa joskus näin sanottiin. Lapsuudesta asti tämä on ikään kuin muurautunut tärykalvooni. Tämä onkin se yleisin lause, jota omille valmennettaville toitotan.
Aloitin lokakuussa Psyykkisenvalmennuksen koulutusjakson. Siellä ensimmäisessä osassa aiheenamme olivat ajatukset ja tunteet. Kuinka loistava, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aihe tuo olikaan. Isoin oivallukseni sieltä oli ehdottomasti se, että pelko on myös tunne ja sen tunteminen on aivan yhtä sallittua kuin muidenkin tunteiden tunteminen. Tämä muutti käsitystäni tähän pelon käsittelemiseen todella paljon.
Usein valmennettavasta näkee jo ennen hänen sanomistaan, kun jokin asia pelottaa. Heidät tuntee jo sen verran hyvin. Harvoin kukaan valmennettavista tulee itse sanomaan, kun jokin asia pelottaa. Heiltä täytyy se kysyä ja silloinkin tuntuu että heitä hävettää myöntää pelkonsa. Painotankin vahvasti siihen, ettei pelon tunteessa ole mitään hävettävää. Päinvastoin.
Kun pelko on nostettu pöydälle, etsin sille monesti jonkun syyn. Miksi jokin asia pelottaa? Missä kohtaa jokin alkaa pelottaa? Kun tämä on selvitetty, lähdetään etsimään ratkaisua. Missään vaiheessa en sano, että pelko olisi turhaa tai että ei saisi pelottaa. Vähättely on pahinta mitä voisi mielestäni tehdä, sillä silloin itse pelon tunteesta tulee pelko. Ja sitähän tässä ei haeta.
Tässä yksi esimerkki, joka on meidän lajissa TeamGymissä varmasti varsin tyypillinen tilanne. Ainakin nuorempien lasten kanssa tähän olen törmännyt useita kertoja.
Tytöllä on kova vauhti, kova ponnistus ja voltti pyörii yli niin, että lentää naamalleen. Tytöstä näkee heti, kun hän nousee seisomaan, että kaikki on kunnossa mutta pelko alkaa tehdä tuloaan. Pistän tytön tekemään heti uudestaan lyhyestä vauhdista. Hän juoksee ohi, eikä tee volttia.
Otan tytön sivuun ja kysyn pelottaako. Hento nyökkäys ja katse pysyy massa. Käyn yllä mainitut asiat hänen kanssaan läpi. Selviää, että tyttöä pelottaa, että hän tekee uudestaan voltin naamalleen. Kerron mitkä ovat hänen pakoreittejään ilmassa jos näin on käymässä. Sanon myös, että vauhtia voi lyhentää niin paljon, että se tuntuu mukavalta.
Tyttö menee tekemään uudestaan. Tällä kertaa voltin tekeminen onnistuu. Pelko on läsnä, mutta se ei ole hallitseva. Tätä jatketaan niin kauan, kunnes tuntuu mukavalta, jonka jälkeen joko lisätä vauhtia tai vaihdetaan voltin asentoa. Harjoitusten lopulla tyttö onnistuu tekemään loistavasti sen liikkeen, joka alun perin aiheutti tuon pelon tunteen.
Vaikka esimerkkinä toimii voimistelutilanne, voi näitä samoja ajatuksia sekä toimintatapoja käyttää myös muissa tilanteissa. Minä pelkään esimerkiksi todella paljon pimeää, mutta olen saanut sen pelon hallintaan, jolloin pystyn esim. nukkumaan pimeässä huoneessa. Hyväksyin sen että minua pelotti, selvitin miksi minua pelotti ja etsin ratkaisun tilanteeseen.
Pelko, kuten minkä tahansa tunteen voi oppia hallitsemaan, harjoitusta se kuitenkin vaatii ja paljon. Meillä onkin otettu vahvasti valmennukseen tunteiden ilmaiseminen ja niistä keskustelu. Jokainen harjoitus aloitetaan ringillä, jossa kaikki kertovat miltä tuntui tulla harjoituksiin. Harjoitukset myös päätetään ringillä, jossa sitten kerrotaan millainen tunne on harjoitusten jälkeen. Tämän lisäksi jokainen sanoo arvosanan omista harjoituksista. Tunteisiin tai arvosanaan kukaan ei puutu millään tavalla, se on jokaisen oma asia. Tätä tekevät meidän 10-13 –vuotiaiden joukkue sekä 7-9 –vuotiaiden joukkue.
Miten sä käsittelet omia pelkoja? Siirrätkö ne vain sivuun, vai vältteletkö pelkoa aiheuttavia asioita? Voiko sun mielestä ihminen olla täysin peloton?