Motivaatio: Kenen vastuulla se on?
Aloitin tosiaan tänä syksynä Psyykkisen valmennuksen koulutusjakson. Jaksoon kuuluu kaiken kaikkiaan viisi osaa, joista nyt takanapäin on kaksi. Kolme siis ensi vuoden keväälle jätettynä ja niitä kovasti odottelen. Tähän mennessä on nimittäin tullut vaikka mitä harjoitteita sekä ideoita omaan valmentamiseen.
Koulutus on Suomen Valmentajat ry sekä SportFocuksen yhteistyökoulutus. Heillä on ilmeisesti nyt keväällä alkamassa toinen koulutus. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan, edes sitten vaikka vain yhteen osaan joka itseään kiinnostaa eniten. Kannattaa kuitenkin olla nopea, nimimerkillä varasijalta mukaan päässyt.
Ensimmäisessä osassa meillä oli aiheena tunteet. Oikeastaan odotuksia tähän ei ollut ja näistä jaksoista ehkä jotenkin koin sen kaikista vähiten mielenkiintoiseksi. Itse koulutuksen jälkeen oma fiilis oli kuitenkin aivan toinen. Tunteet ovat se perusta, johon kaiken muun pystyy sitten myöhemmin rakentamaan. Tiedostus niistä omista tunteista on kaiken a ja o.
Tämän toisen osan kouluttajamme Paula Thesleff kysyi heti alussa mitä meille oli jäänyt edellisestä osasta mieleen ja mitä harjoitteita olimme ottaneet omaan valmennukseemme. Päällimmäisenä minulla oli jäänyt mieleen se, että kaikki tunteet ovat sallittuja, myös ne negatiiviset. Erityisesti pelko on helposti sellainen tunne, joka pyritään vain sivuuttamaan, sen sijaan että sitä käsiteltäisiin ja hyväksyttäisiin. Itse ajatuksia pelosta sekä tuosta ensimmäisestä osasta kirjoittelin aikaisemmin enemmän omana aiheena. Tuon tekstin pääset lukemaan tästä, mikäli se aiheena kiinnostaa.
Motivaatio ja tavoitteiden asettaminen. Tätä minä olin todellakin odottanut. Mikä on motivaatio, kuinka voi harjoitella motivoitumista, mistä kaikista osa-alueista motivaatio koostuu, mitkä siihen vaikuttavat? Entä tavoitteet, miten voi asettaa hyvät tavoitteet jotka tukevat motivaatiota?
Meille esitettiin heti kiperä kysymys, eli mikä on motivaatio? Parin kanssa saimme tämän kysymyksen ympärillä hetken keskustella, herätellä ajatuksia aiheeseen. Minulle tuli tuosta kysymyksestä ensimmäisenä mieleen seuraava: motivaatio on sitä kun tekee jonkun ikävän asian jonkun paremman asian eteen. Eli aamulla jaksaa nousta ylös sängystä, kävellä sateessa kohti aamuharjoituksia. Näin minä itse selitin itselleni urheilu-urani aikoina motivaation.
Monesti huomaa, että motivaatiosta puhutaan paljon, mutta sen tarkoitusta tai merkitystä ei välttämättä ymmärretä. Varsinkin lasten kanssa tämä on oman kokemukseni kohdalla melko yleistä. Moni ajattelee, että motivaatiota on se, kun käy treeneissä. Onhan se tietenkin, mutta pelkkä läsnäolo ei tarkoita sitä, että toisella olisi hyvä motivaatio tai motivaatio omaa harjoitteluaan kohtaan kunnossa. Koulutuksessa tulikin esille se, että sana motivaatio tulee sanasta movere, joka on latinaa ja tarkoittaa liikkua. Tuo kuvastaakin juuri sitä mitä minä silloin nuorempana ajattelin: motivaatio on se joka saa sinut liikkeelle. Saa sinut tekemään.
Toinen asia joka minulla jäi tästä motivaatiosta päällimmäisenä mieleen, oli se, että motivaatio liikkuu koko ajan. Se käy välillä todella ylhäällä ja välillä todella alhaalla. Se alhaallakin käyminen kuuluu asiaan ja on ihan okei. Sitä ei pidä säikähtää, mutta silloin ympäristön tarjoama tuki on tärkeää. Tähän ympäristöön kuuluvat vahvasti joukkue, valmentaja sekä kodin tuki. Itse ainakin koen, että tämä on omien voimistelijoiden kanssa hyvä käydä läpi. Motivaation alamäki ei nimittäin ole välttämättä se automaattinen syy lopettamiseen. Koulutuksesta jäi tähän viitaten myös sellainen ”neuvo” valmentajille kuin että lopettamisesta puhuminen ei johda lopettamiseen ja jos lopettamispäätös tehdään olisi sen aika ollut muutenkin.
Joten kenen vastuulla se motivaatio sitten on? Vaikka kuinka valmentaja, seura, joukkuetoverit ja kotijoukot loisivat täydellisen ympäristön, täydellisen pohjan motivoitumiselle, ei se tarkoita sitä, että urheilija itse olisi motivoitunut. Jos urheilija ei ole motivoitunut, eikä ole sen eteen valmis tekemään töitä, ei vastuu ole silloin kenelläkään muulla. Näin ollen itse vastaisin tuohon kysymykseen, että urheilija. Loppuen lopuksi urheilija on itse vastuussa omasta motivaatiostaan. Tai valmentaja omastaan. Tai naapurin Maija omasta motivaatiostaan. Jokainen kantaa siis siitä oman vastuunsa, ympäristön kuitenkin tukemana.
Entä sitten ne tavoitteet? Motivaatio ja tavoitteet kulkevat ihan rinnakkain ja ainakin omalla kohdalla motivaatio vaatii tavoitteita. Tavoitteet muistuttavat meitä konkreettisesti siitä, miksi jotain ei niin mieluisaa asiaa tehdään ja miksi niiden epäonnistumisten jälkeen yritetään uudestaan. Pitkäaikaiset tavoitteet on hyvä olla, mutta tietenkin niiden rinnalle niitä pienempiä välietappeja. Myös minulla on paljon tavoitteita, joista osa liittyy valmentamiseen ja osa omaan elämään. Tavoitteet myös herättelevät siinä omassa toiminnassa ja auttavat tekemään päätöksiä tavoitteiden saavuttamisen suuntaan. Itse ainakin olen huomannut olevani aikalailla töiden kimpussa innoissani, joka on sitten verottanut sitä aikaa kavereilta. Nyt loman alkaessa tässä haluan parantaa ja kevääksi onkin tavoitteena saada aikataulut sopimaan niin, ettei ystävyyssuhteet kärsisi syksyn tapaan.
”Tavoite on aikaan sidottu, unelman ei tarvitse olla saavutettava. Unelmasta tulee kuitenkin tavoite, kun sille antaa aikarajan.”
Tuohon lainaukseen on hyvä päättää nämä omat pohdinnat. Nuo ovat aina semmoisia isoja tietopläjäyksiä, joten hetki menee kaiken tiedon prosessoimiseen. Varsinkin kun käytännössä pääsee tyttöjen kanssa käymään näitä juttuja läpi huomaa ne asiat jotka nappaa sitten omaan valmennukseen ja ne asiat joita tilanteiden tullessa sitten käyttää.