Castelo de S. Jorge
Meidän Portugalin reissun päätarkoituksena oli sukeltaa jumppakuplaan EM-kisojen voimin. Päätettiin kuitenkin repiä tuosta matkasta kaikki mahdollinen irti, joten turisteilu kuului myös asiaan. Luonnollisesti olin ottanut etukäteen selvää Lissabonista huimat 0%, joten vahvasti menin vain muiden mukana. Ihan kyllä freesiä tuollainen, kun itse vain herää ja huomaa olevansa yhtäkkiä paikassa x.
Ensimmäiselle turistikohteelle piti suunnata jo ensimmäisenä päivänä. Huonot esivalmistelut ja etukäteisselvittelyt takasivat sen, että paikka oli ehtinyt mennä kiinni. Ei siis auttanut muu kuin ottaa uusi yritys seuraavana päivänä!
Castelo de S. Jorge / Castelo de São Jorge eli näin suomalaisittain Pyhän Yrjänän linna tarjoaa raunioiltaan ihan mielettömät näkymät. Sinne saa kivuta aikariskialtista reittiä pikkubussin kyydissä tai sitten ihan jalkaisin. Me napattiin heti tuo bussikyyti ja sovittiin että jalkaisin tultaisiin sitten alas. Jäi tuolla bussikyydillä kyllä Montenegron ajelut kakkoseksi. Iso hatunnosto noille kuskeille, tiet ovat niin kapeita, että pikkubussi mahtuu niistä just ja just.
Ylös päästyä ajateltiin kävellä lipunoston kautta sisälle. Naureskeltiin että täällä varmaan sesonkina on paljon turisteja. Kuinka väärässä oltiin. Jono oli todella pitkä ja pieni epätoivo siinä alkoi hiipiä. Oltiin kyllä varattu hyvin aikaa, mutta ei aikaa jonottamiseen. Sovittiin siis kellonaika ja jos sitä ennen ei oltaisi sisällä, niin tultaisiin takaisin jonain toisena päivänä. Mahdottomalta näyttävä jono liikkui kuitenkin todella nopeasti ja pian oli liput kourassa ja porteista sisällä.
Vaikka jono enteili turistiryysistä, niin siltä onneksi sisällä vältyttiin. Aikalailla rauhassa pystyi kulkemaan ja kun vain hetken malttoi odottaa, niin kuvankin sai otettua ilman ihmisiä.
Linnanraunioita ympäröivät puut oli meidän nelikolle selkeästi se lemppari kuvauskohde. Nuo puut loivat sellaisen sadunomaisen tunnelman ja tuntui siltä kuin olisi jossain Game of Thronesin maailmassa. Kuvat eivät anna todellakaan oikeutta niiden massiivisuudelle tai sille kuinka kauniiksi ne loivat nuo rauniot.
Katseet oli niin yläilmoissa, että meinasi jäädä kokonaan riikinkukkojen soidinmenot huomaamatta. En ole ikinä todistanut soidinmenoja, ainakaan muistaakseni. Tuota oli todella lumoavaa katsoa, mutta myös samalla kummallista. Onhan noista bilsan tunneilla tullut opiskeltua, mutta silti näkeminen on aina ihan erijuttunsa.
Kuvia tuli todellakin räpsittyä ja nämä kaikki kuvat tähän mennessä on otettu kännyköillä. Iltaisin pidettiin sellainen kuvienlähettämis-sessio, jolloin kaikki lähetti meidän reissu-chattiin kuvat siltä päivältä. Näin kaikki pääsi aina olemaan ainakin jossain kuvissa.
Anniksella oli mukana myös ihan kunnon järkkäri, joten niitä kuvia odotellaan innokkaina!
Napattiin jäätelöt matkaevääksi ja lähdettiin reippain askelin kohti lähintä metropysäkkiä. Oli varpaat kyllä kovilla, kun sai kokoajan jarrutella ja varoa ettei liukuisi tuota alas mentävää matkaa. Joka päivä joku meistä totesi että mahtaa olla aikamoiset pakaralihakset lissabonilaisilla. Aina melkein heti tuon toteamisen jälkeen ajoi kuitenkin auto ohitsemme. Ainakin meidän silmään näytti siltä, että ainoat jotka tuolla kulki noita ylä- ja alamäkiä olivat turistit.
Aamulla heräsin siihen kun poikaystävä oli lähettänyt kuvan lumisateesta. Ai, että lumi on kyllä kaunista, mutta en ole ehtinyt yhtään varautua siihen. Portugalin loma sai uudestaan kesämoodin aikaiseksi. Ei auta muu kuin pistää talveen varustautuminen eurotemmolle.