iDeal of Sweden: Passinkuoret ja korttikotelo

20180930_092856737_iOS1.jpg

En malta odottaa, enää 8 päivää ja sitten ollaan jälleen reissussa! Listalta puuttuu vaikka ja mitä hankittavaa, onneksi on vielä aikaa. Veikkailen kuitenkin vahvasti että viime hetkille se jälleen menee. Ylpeänä voin yhden asian vetää ylitse listalta ja se on passinkuoret.

Pidän aina todella hyvää huolta bussilipusta, siitä että avaimet ovat mukana ja mikä tärkeintä, kuulokkeet. Ylpeänä voin sanoa että koko elämäni aikana en ole kertaakaan hävittänyt bussilippua ja avaimet ovat vain kerran jääneet kotiin. Nyt koputan puuta, että tilastot pysyvät tämän kirjoituksen jälkeen samoina.

Koen siis pitäväni tarkasti huolta tavaroista, varsinkin reissussa. Poikkeuksen tekee kuitenkin lentolippu. Joka ikinen kerta tulee matkoilla se hetki, kun pysähdyn ja pieni paniikki alkaa kasvaa sisällä. ”Missä mun lentolippu?”, kuuluukin ihan vakio lauseisiin minun kanssani matkatessa. En vain voi ymmärtää miten aina onnistun sen hetkellisesti kadottamaan. Laitan aina heti passin väliin, mutta silti sinne syövereihin se onnistuu katoamaan.

20180930_093000930_iOS1.jpg

|| Passinkuoret: iDeal of Sweden | Korttikotelo: iDeal of Sweden ||

Tähän tuli kuitenkin muutos ja en kyllä voisi olla tyytyväisempi! Uskaltaisin väittää että ensimmäinen matka tulossa, jossa minä en huutele lentolipun perään ja panikoi että mihin se on hävinnyt. En vain malta odottaa tuota hetkeä, kun se lentolippu on siellä tallessa.

Tietenkin pitihän siinä tilata myös passinkuoriin sopiva korttikotelo. Hetken mietin olisiko pitänyt tilata vielä kännykän kuoret tuohon samaan väriin ja kuosiin. Heiltä löytyi harmikseni vain sellaiset kortilliset kännykkäkuoret, joita en vain millään osaa käyttää.

Korttikoteloa vaalean harmaana ei näyttänyt enää olevan, mutta samanlaiset löytyy myös sinisenä. Nettisivuilla kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa tarjontaa, löytyy siis paljon muutakin kuin kännykänkuoria ja latureita. Hyvä joululahja vaihtoehto varmasti kenelle vain!

https://idealofsweden.fi/

muoti trendit suosittelen matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *