Koirakuume?

20181130_154950758_iOS1.jpg

20181201_092954918_iOS1.jpg

Meillä oli viikonloppuna karvainen kaveri kylässä. Toimittiin Inkan kanssa Aran vahteina ja pidettiin sille koirahotellia yllä. Tästähän minä olin innoissani, sillä koirahulluna pääsin vihdoin kokemaan sen, millaista olisi olla oma koira!

Perjantaina, jolloin Ara meille saapui, oli kuitenkin yksi härdelli päivä. Julkisivuremontti oli aiheuttanut meille aikamoisia vahinkoja seiniin, joita sitten perjantaiaamuna tultiin korjailemaan. Tai tarkemmin sanottuna aamupäivällehän se meni. Siinä ei oikein ehtinyt edes ajatella koiran saapumista, yhtäkkiä ovikello vain soi ja Ara siinä seisoi omistajansa kanssa.

Ara on vanha koira, joten lenkkeily oli lähinnä rauhallista tepastelua ja lukuisia pysähdyksiä. Uudet hajut ja uusi ympäristö tekivät 100 metrin lenkistä helposti yli puolentunnin kestävän session. Kylmästä viimasta huolimatta, oli aika freesiä päästä aina ulos kävelylle. Laitoin podcast-jakson päälle ja tepasteltiin Aran kanssa ympäriinsä. En olisi oikein itse uskonut, että minusta löytyy sisäinen ulkoilija.

Huomasi kuitenkin näiden kolmen päivän aikana, että kyllähän se koira sitoo tosi paljon. Toisaalta olen sellainen, joka tykkää vietellä kotona aikaa, ottaa ihan rauhassa ja nautiskella. Töiden kanssa saatiin Inkan kanssa sumplia ja muutenkin olihan siinä aina omat operaationsa esim. uloslähtemisen kanssa tai vaikka ihan vain syömisen kanssa. Säätäminen ja järjestely ei kuitenkaan ärsyttänyt tai haitannut minua yhtään, päinvastoin, koirakuume alkoi nousta entisestään. Edes aamulla ei ärsyttänyt vetää untuvatakki päälle ja lähteä kävelylle Aran kanssa.

Koiran hankkiminen on aina ollut minulla sellainen unelma, meillä kun ei lapsena ollut koskaan koiraa. Syynä oli ihan se, että meidän perheen elämä oli yhtä juoksemista, koiran hoito olisi täysin loppupeleissä jäänyt äidin hartioille. Mikään ei oikeastaan ole muuttunut, edelleenkin elämä on yhtä juoksemista. Koiran hankkiminen edellyttäisikin minusta sen, että pystyisin vastuun jakamaan jonkun kanssa. Muuten saisin olla melkein joka viikonloppu etsimässä sille hoitajaa. Ei siinä mitään, itse vain en jotenkin halua sellaiseen ryhtyä. Uskon ja toivon kuitenkin että joskus tulee sellainen mahdollisuus, että pystyisin vihdoin sen koiran hankkimaan. Varsinkin tuon viikonlopun jälkeen halu on entistä kovempi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *