Miksi suorahiuksiset haluavat kiharat hiukset?

 

20190105_191812473_iOS.jpg

Joulun alla äiti innostui esittelemään hänen ja isäni hääkuvia veljeni tyttöystävälle. Hetken siinä niitä itsekin sivusta katselin, mutta sitten alkoi oma kiinnostukseni mennä toisaalle. Aloinkin siinä sivussa sitten katselemaan minun ja veljeni lapsuuskuvia ja nappasin niistä muutaman kännykkään muistoksi. Eilen julkaisin yllä olevan kuvan instagramiin ja kuvaa katsellessa päädyin pohtimaan omaa hiustenväriä. Vielä tarkemmin sanottuna sen muuttumista näiden vuosien varrella.

Minulla on siis nykyään tummanruskeat hiukset ja vihreät silmät. Joskus silmien väri saattaa heittää vihreä-ruskea-sininen osastolle, mutta laskisin silti että silmäni ovat pääsääntöisesti vihreät. Minun muulla perheellä on luonnostaan aivan vaaleat hiukset sekä siniset silmät. Äiti on tosin hiuksia värjäillyt monet vuodet tummasta vaaleaan, joten hänen oikeaa vaaleaa maantienväristä hiusta ei kyllä ole nähtävissä. Isällä puolestaan on iän myötä hiukset kadonneet, mutta vaaleat nekin ovat.

Lapsena kuuluin joukkoon vaaleine hiuksineen, silmät olivat silti erilaiset, enemmän rusehtavan puoleiset. Paljon onkin vitsiä tuosta heitelty pitkin lapsuuden ja vielä edelleenkin vitsaillaan tuosta minun erilaisuudesta. Tumma hiusten väri juontaa kuitenkin juurensa molempien vanhempien äideiltä, joten epäilykset siitä, onko minut adoptoitu eivät ole tarpeen. Näytän myös todella paljon isäni äidiltä, joten eiköhän omien vanhempien kanssa tässä ole eletty kaikista erivärisyyksistä huolimatta. Myönnän kuitenkin että lapsena on ollut niitä hetkiä, kun olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi juuri ulkonäön takia. Kuinka voikaan lapselle olla niin tärkeää, että on saman väriset hiukset sekä silmät muun perheen kanssa, jotta kokisi kuuluvansa joukkoon?

Kävin ensimmäistä kertaa kampaajalla leikkauttamassa hiukset kun olin kymmenen. Kampaajana toimi äidin luottokampaaja, joka hienovaraisesti ihmetteli, kuinka minulla oli niin paksu ja tumma tukka. Äidilläni siis oli täysin vastakohta ja jopa hiusten rakenne oli meillä kuin yö ja päivä. Kohautin vain olkapäitä ja totesin, että geenit olivat molempien vanhempien äideiltä.

Parisen vuotta tuosta ensimmäisestä kampaamo käynnistä, muistan kuinka äiti tuli kampaajalta kotiin. Hänellä oli tummaksi värjätty tukka. Äiti näytti kauniilta, mutta toisaalta äiti näyttää aina kauniilta, oli sitten vaaleat tai tummat hiukset. Muistan hänen sanoneen, että oli mennyt kampaajalle ja sanonut haluavansa saman väriset hiukset kuin minulla. Se oli ehkä paras kehu mitä olin siihen mennessä saanut ulkonäöstä. Ihmettelin kuitenkin kovasti, että miksi ihmeessä äiti halusi samanväriset hiukset kuin minulla? Hänellähän oli itsellään oikein kauniit vaaleat hiukset. Vastaus oli tähän se, että minulla oli kuulemma niin kaunis väri. Sellainen, joka oli yksilöllinen, eikä tyypillinen suomalainen hiusten väri kuten äidillä.

Tämä äidin pienoinen kateus omia hiuksiani kohtaan on vaikuttanut todella paljon minuun. Vaikka olenkin haaveillut niin blondeista, mustista kuin liiloista hiuksista, en ole koskaan uskaltanut koko päätä värjätä. Latvat vaalensin harmaiksi, mutta ajattelin aina, että ne saa leikattua pois. Koska olin useaan otteeseen kuullut kuinka hieno hiustenväri minulla oikein oli, en halunnut sitä pilata. En vaikka tavallaan olisi tehnyt mieli kokeilla jotain muuta. En, vaikka usein koin olevani “tylsän näköinen” tai että peilistä katsova ihminen ei vastannut minun persoonaani. Nyt en kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi tuohon päätökseen, sillä rakastan tätä omaa hiustenväriä.

Mikä siinä oikein on, että usein haluaa juuri sitä mitä itsellä ei ole? Suorahiuksiset haluavat kiharat hiukset, vaaleat haluavat värjätä tummiksi ja paksuhiuksiset haluavat ohuemmat hiukset?

Ihastelen melkein aina poikaystävän nähdessäni hänen silmiään. Kuinka hänellä onkaan niin kauniin ruskeat silmät puhumattakaan pitkistä ja tummista ripsistä. Itselläni ripset ovat aivan piikkisuorat ja vaaleat. Ilman ripsaria sekä taivuttamista näytän mielestä kaljurotalta. Ei siis ihme, että jäin ripsienpidennyksiin koukkuun. Edelleenkin haluaisin kovasti ottaa ne takaisin, mutta tiedän kuitenkin ettei se ole loppujen lopuksi hyväksi minulle. En nimittäin tiedä osaisinko päästää niistä irti, ainakaan ilman pakonomaista syytä.

Haluan oppia pitämään itsestäni naturellina. En ajatellen, että olisipa minulla vielä ruskeat silmät, olisipa minulla pitkät, tummat ja kaarevat ripset, kumpa hiukseni olisivat vielä paksut ja pitkät. Sorrun liian usein tähän, varsinkin vanhoja kuvia katsellessa. Kuitenkin pitkälle ollaan jo päästy, sillä en enää haaveile muun värisestä tukasta, kuljen viikossa vähintään viisi päivää täysin meikittä ja olen oppinut pitämään hiuksia myös satunnaisesti auki. Ehkä tässä joku päivä voin todeta itselleni, että vitsit mulla on kauniin väriset silmät, onpas mun ripset hyvässä kunnossa, vau mikä tukka!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *