Kotimaan matkailu on selkeästi nostanut suosiotaan. Itsekin olen huomannut haaveilevani Suomen ympäri kiertävästä roadtripista, kaupunkilomailusta sekä mökkeilystä. Tässä lähelläkin olisi niin paljon kaikkea nähtävää, silti jotenkin aina kiireellä on sinne ulkomaille asti päästävä. Varsinkin Helsingin kokeminen turistin silmin olisi sellainen to do-asia.

Porvoo kuuluu varmasti näihin kotimaisiin turistikohteisiin tässä lähellä. Ehdottomasti upea kesällä ja vilinää täynnä. Näin lokakuun puolessavälissä kun siellä käytiin tyttöjen kanssa, oli tilanne aivan päinvastainen.

Tyhjät kadut loivat jopa kolkohkoa tunnelmaa ja kylmä viima sai meidät vetämään huiveja tiukemmin ympärille. Toisaalta tyhjyys mahdollisti sen, että rauhassa pystyi kulkemaan, eikä tarvinnut poukkoilla ihmismassojen lävitse.

Päivä oli aikalailla extempore. Mitään muuta suunnitelmaa ei ollut kuin ruokailu, mutta kuljeskelun ja ihmettelyn seurauksena päädyttiin yhteen taidenäyttelyyn. Omistaja näytti olevan ihmeissään kun astuttiin sisälle. Suvi vastasi taidenäyttelyn esittelystä ja jonkun aikaa siinä sitten vierähti tauluja katsoessa. Mitään tarkempaa muistikuvaa minulla ei ole siitä, kenen kahden taiteilijan näyttelystä oikein oli kyse.

Kierreltiin Porvoon Vanhankaupungin tarjoamia pikkuputiikkeja sekä osallistuttiin Pentik-liikkeessä olevaan arvontaan. Seuraavana viikkona sainkin soiton, että olin voittanut tuon arvonnan! Palkinnoksi oli liikkeestä ihan mikä vain päiväpeite, jonka kävinkin myöhemmin lokakuussa liikkeestä hakemassa.

Luonnollisesti ruoka on aina osa erilaisia reissuja. Päädyttiin hetken googlettelun jälkeen Gabriel 1763 -nimiseen ravintolaan. Lounas oli vielä tuolloin käynnissä, joten hyvään hintaan saatiin alkusalaatit sekä itse ruoan. Suvi päätti vielä ottaa astetta paremman lounaan, pormestarin lounaan ja sai näin ollen viiniä kylkeen.

Päivään kuului myös Brunberg-myymälässä käymistä, sekä kortinpeluuta somassa kahvilassa. Kahvilaan mentiin kylmyyttä pakoon, joten jäi kokonaan huomaamatta mikä paikan nimi oikein oli. Sen kuitenkin huomasi pian, että oli paikallisten suosima ja omistajana toimiva herttainen nainen puhui oikein mielellään asiakkaiden kanssa. Helsingissä tuollaiseen ei ole yhtään tottunut, joten aluksi hämmennys valtasi.

Tuntemattomien ihmisten pitäisi puhua paljon enemmän toisilleen. Esim. hississä kaikki seisovat vain hiljaa ja välttävät katsomista toisiaan silmiin kuin siitä voisi vaikka jähmettyä kiveksi. Ei sillä että itse tekisin yhtään sen isompaa elettä, mutta ainakin pyrin aina katsomaan silmiin ja hymyilemään.