Paras avokadoleipä ja banaanipannarit

20190206_083235481_iOS.jpg

20190206_083257368_iOS.jpg

Herätyskello soi 8:00. Katsoin puoliksi silmät vielä ummessa kelloa ja totesin että torkutus kehiin. Torkuttelin lopulta torkuttamisen perään, kunnes kello oli 8:45. Siinä vaiheessa laskeskelin, että olisi hyvä nousta, jottei kiire yllättäisi.

Syy vapaapäivänä soivalle herätyskellolle oli Ilonan kanssa sovittu aamiainen. Aikataulu oli laitettu klo 10:00, mutta kiitos myöhästelevien bussien taidettiin olla vartin viiveellä. Onneksi paikka oli suht tyhjillään ja saikin helposti itselleen istumapaikan.

Olin kuullut Pauligin Kulmasta paljon hyvää ja innoissani halusin päästä testaamaan itse heidän aamupalaansa. Ilona oli käynyt tuollai aikaisemmin ja hänkin antoi vahvan suosituksen paikalle.

Valisin avokadoleivän sekä banaanipannukakut. Ilona otti puolestaan paistetut kananmunat vihanneksilla sekä banaanipannukakut. Myönnän että pientä kateutta oli kun näin hänen kananmuna-annoksensa, mutta kun maistoin avokadoleipää lähti tuo kateus saman tien tiehensä. Oli niin hyvää, että olisin voinut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Tähän mennessä ehdottomasti paras avokadoleipä.

Ollaan Ilonan kanssa tunnettu reilu 11 vuotta. Voimistelun kautta samassa joukkueessa ollessa tutustuttiin ja edelleenkin pyritään näkemään enemmän tai vähemmän. Juuri tällaiset ystävyyssuhteet ovat parasta, vaikka näkisi harvemmin niin tuntuu kuin olisi nähnyt edellisenä päivänä.

Totesin myös että olisi pitänyt ottaa kone mukaan, sillä Ilona oli suuntaamassa kirjastoon opiskelemaan. Olen nimittäin jo jonkin aikaa tuskaillut sitä, kun tulee tehtyä töitä lähinnä yksin. Saisi ehkä paljon enemmän aikaiseksi, plus olisi huomattavasti mielekkäämpää työskennellä, kun joku muu on siinä läsnä. Kovasti olenkin kateellinen kaikille inspiroiville opiskelu sekä blogiringeille. Minäkin haluan! Joten jos siellä on joku, joka kaipailisi myös seuraa joko opiskelujen tai töiden teon keskelle, niin pistä viestiä tulemaan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *