Rapujuhlat’18
Lauantaina juhlistettiin minun yhtä lempparijuhlaa. Jo kolmatta kertaa putkeen pistettiin kavereiden kanssa toimeksi ja järjestettiin rapujuhlat. Kaikille oli joku oma tehtävä ja perjantai-iltana skagen-tahnaa tehdessä alkoi sisällä nousta semmoista hyvää kutkutuksen tunnetta. Tiesin jo siinä vaiheessa että seuraavasta päivästä olisi tulossa hyvä päivä. Odotin tuota päivää enemmän kuin joulua tai vaikka synttäreitä!
Aikaisempina vuosina ollaan pidetty juhlat suljettuina. Tämä on johtunut lähinnä tilan puutteesta ja meillä muutenkin tuo kaveriporukka on ilman noita avecejakin se 20 henkinen. Nyt tehtiin kuitenkin poikkeus ja niin poika- kuin tyttöystävätkin olivat tervetulleita.
Ajattelin aamulla töihin lähtiessä, että ei siinä välissä tulisi niin kiire. Olin etukäteen jo miettinyt mitä laittaisin päälle ja muutenkin kaikki tarvittavat asiat oli jo tehtynä. Noh, todellisuudessa tulihan siinä sitten kiire. Meillä vallitsi kotona täyskaaos, kun Inkan kanssa molemmat juoksentelimme alusvaatteisilla yrittäen meikata, kihartaa hiuksia ja syödä samaan aikaan. Tämän lisäksi puhelimet soivat ja kaiuttimesta molemmat huutelivat vastauksia kysymyksiin liittyen juhliin. Kiire oli niin kova, ettei sadetta ehtinyt jäädä voivottelemaan.
Onneksi kiirettä oli muillakin, joten vaikka myöhässä päästiin lähtemään, niin ei myöhässä oltukaan? Pöytä laitettiin nätiksi, alkumalja eli toisin sanoen cocktail-tilaisuus pistettiin toisessa huoneessa käyntiin ja helpotuksen huokaisu pääsi suusta.
Rapujuhlissa ehdottomasti parasta ruoan lisäksi ovat nuo laulut. Laulut on luonnollisesti itse sanoitettuja ja ne on tehty semmoinen pilke silmäkulmassa meiningillä. Pientä roustausta, mutta huumori mielessä. Tänä vuonna naurut sai kyllä laulusta kuin laulusta ja ensimmäistä kertaa itsekin rohkaistuin pyytämään laulua laulettavaksi. Naureskeltiin siinä vierustovereiden kanssa että miten muka minua voi jännittää laulun pyytäminen, kaikkihan pöydän ääressä olevat ovat ystäviäni. En todellakaan tiedä, toi vain semmoisen jännityksen tunteen sisälle! Jännää…
Pakko vielä hehkuttaa tuota ruokaa. Meiltä löytyi pöydästä vaikka mitä ja jokaisen omat ruokavaliotkin oli otettu huomioon. Rapujen lisäksi löytyi lohta, skagenia, couscous-salaattia, vihersalaattia, pastasalaattia, kasvispyöryköitä, paahtista ja hummusta. Muutama avokadokin oli pöydällä pyörimässä. Jälkkärinä oli vielä omenapiirakkaa!
Ruokailun jälkeen siirryttiin jälleen meidän cocktail-tilaan. Leikittiin, naureskeltiin, otettiin kuvia ja osa kävi vielä saunassa. Varsinkin vanha kunnon tuolileikki osoittautui hitiksi, tosin samalla myös hyvin väkivaltaiseksi leikiksi. Aina kaikissa peleissä sekä leikeissä huomaa kyllä hyvin sen, kuinka kilpailuhenkisiä kaikki ovat. Edelleenkin olen näin muutaman päivän jälkeen sitä mieltä, että koin vääryyttä tuossa leikissä eikä minun olisi pitänyt tippua… Myös muutaman mustelman sain tuosta leikistä muistoksi.
Baariin lähteminen aiheutti kuitenkin omat ”draamansa”, joista itse pysyin mahdollisimman kaukana. Ihan turhasta ja varmasti osittain alkoholin vaikutuksesta aiheutunut keskustelu kärjistyi. Ei siinä kuitenkaan mitään sen vakavampaan ja baarissa mieli oli jo viimeistään katossa. Hyvä meno ja hyvää musiikkia.
Hyvästä illasta ja menosta huolimatta tuli jälleen todettua etteivät baarit ole minua varten. Jonkin aikaa siellä pystyn olemaan, mutta sitten alkaa ahdistus iskeä. Etsinkin läheltä seinän ja vain toivoin että seinä voisi imeä minut sisälle. Olin fiksuna jättänyt narikkalapun poikaystävälle, joten häntä siinä etsiessä tai lähinnä odotellessa seinä sai toimia pakopaikkana. Päädyin kuitenkin lopulta narikan luokse istuskelemaan ja odottamaan häntä, sillä en vain pystynyt enää olemaan siellä. Luulin vielä että pyörryn keskelle baaria.
En oikein osaa sanoa mikä siinä on että baarit alkavat ahdistamaan. Silloin viimeksi kun 19-vuotiaana on noita samoja tuntemuksia ollut, ajattelin sen johtuvan ihmispaljoudesta. Nyt ei kuitenkaan ihmisiä ollut mitenkään tunkemiseen asti, mutta varmaan ahdistuminen liittyy jotenkin tuohon omantilan puuttumiseen.