Saapuminen Lissaboniin

Matkalaukku odottaa edelleenkin purkamista, työjutut loistavat tekemättömyydellään, silti istun tässä koneen ääressä selaillen viimeviikon matkakuvia. Reissu oli ehdottomasti yksi tämän vuoden odotetuin asia. Ajattele jotain idolia/julkkista/henkilö jonka haluaisit tavata kaikista eniten. Se odottelun ja jännityksen, mutta myös onnellisuuden sekaiset fiilikset kuvaavat parhaiten tuota fiilistä, joka minulla reissussa suurin osa ajasta oli.

16.10.2018.jpg

16.10.2018a.jpg

Lento lähti aikaisin aamulla klo. 6:45. Luonnollisesti yöunet olivat yhtä tyhjän kanssa, enemmänkin tuntuivat päiväunilta. Annis oli edellisenä päivänä tullut meille yöksi, jotta saatiin yhteinen matkalaukku pakattua rauhassa. Myös aamulla kentälle meneminen oli paljon helpompaa samasta paikasta.

Tarkistin aamulla miljoona kertaa että kaikki vaadittava olisi varmasti mukana. Kuumottelin sitä että matkalaukku painaisi aivan liikaa ja samalla minusta tuntui, että käsimatkatavaroihin oli jäänyt jotain, jota siellä ei saisi olla. Passinkuoret takasivat onneksi sen, ettei sitä lentolippua tarvinnut ainakaan etsiskellä. Oli siis todellakin money well spent -ostos.

Lentokentällä syötiin aamiainen ja semmoinen zombie-tila alkoi vallata meidät molemmat. Laahustelimme ympäriinsä ja päätimme vain mennä omalle portille istuskelemaan. Katselimme kuinka suomalaiset siirtyivät luukulle jonottamaan jo paljon ennen sen aukeamista. Emme kumpikaan ymmärrä tuota. joten jos jollain on joku hyvä selitys tuolle, niin kertokaa!

Koneeseen päästyä pienoinen kauhistus paistoi meidän molempien kasvoilta. Penkit olivat todella ahtaat. Emme ole mitään super pitkiä ihmisiä, minulta löytyy pituutta esim. 165cm. Silti kun istuuduimme alas, osuivat polvet edessä olevan istuimeen. Varauduimme siis karmeaan lentoon ja sitähän se oli. Jalat turposivat, ei pystynyt yhtään nukkumaan ja kokoajan tuntui että johonkin alkoi sattua. Anniksella vielä leikattu polvi, joten ei mitenkään nautinnollinen lentomatka.

16.10.2018b.jpg

16.10.2018c.jpg

Perille päästiin ehjin nahoin ja matkalaukun saatua istahdettiin alas. Emme oikein olleet kumpikaan etukäteen ottanut mitenkään erityisesti selvää kuinka pääsisimme Airbnb-kämpille. Olimme molemmat sitä mieltä, että turha etukäteen pohtia. Kuitenkin tiesimme sen verran, että kämppä sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Päätimme valita matkustus vaihtoehdoksi metron ja lähdimme kohti asemaa. Vastaan saapui kaksi saksalaista naista, jotka kysyivät viettäisimmekö matkamme Lissabonissa. Vastasimme heille myöntävästi ja yllätykseksemme saimme ilmaiset bussiliput! Olivat ostaneet itselleen turistikierroslipukkeet, mutta joutuivatkin sitten lähtemään odotettua aikaisemmin. Kahden metron matka vaihtui lentokenttäbussiin ja metroon.

16.10.2018d.jpg

16.10.2018e.jpg

16.10.2018f.jpg

Saavuimme Ratoon, jossa Airbnb-kämppä sijaitsi. Olimme kuitenkin aikaisin liikkeellä, joten jotain oli keksittävä ennen kuin voisimme saapua kämppään. Nälkä alkoi molemmilla olla sen verran kova, että jotain olisi saatava nopeasti. Anniksen vegaanisuus loi pientä haastetta, mutta onneksi kaikille varmasti tuttu McDonald’s pelasti tilanteen. Sinne suuntasimme laukkujen kanssa ja aiheutimme työntekijöille hämminkiä tilauksiemme kanssa. Tuntui muuten hyvältä maksaa 4,90€ BigMac-ateriasta, kun oli Suomessa lentokentällä saanut pulittaa yhdestä leivästä sen 9,90€.

Puolenpäivän aikoihin päästiin kämpille jättämään laukut sekä vaihtamaan vähän kevyempään. Host oli aivan ihana ja kertoi meille heti lempiravintolansa ja muutenkin ympäristöstä. Hänellä oli vielä siivous kesken, mutta meitä se ei todellakaan haitannut. Suunnitelmissa oli muutenkin suunnatta lähemmäs keskustaa ja tutkimaan ympäristöä. Laitan loppuun linkin tuosta meidän Airbnb-kämpästä.

16.10.2018g.jpg

16.10.2018h.jpg

16.10.2018i.jpg

Ratosta matkustaminen muualle Lissaboniin oli paljon helpompaa, kuin oli edes osattu ajatella. Suuntaan jos toiseen lähti busseja, metrolla pääsi nopeasti vaikka mihin ja ratikoilla pystyi tekemään omat sightseeing-kierrokset. Ostettiin metroasemalta kortit 0,50€, johon sitten latailtiin matkan aikana joko yhdenmatkan lippuja 1,45€ tai 24h lippuja 6,30€.

Vaikka kuvia on paljon, niin myönnän että ensimmäinen päivä meni aikalailla sumussa. Askelia kertyi melkein 20 000, mutta keskusta ja Raton ympäristö alkoi hahmottua vasta seuraavina päivinä. Ensimmäisestä päivästä jäikin lähinnä mieleen Lissabonin tarjoama vaihteleva sekä mielenkiintoinen arkkitehtuuri. Uutta ja vanhaa, siistiä ja ränsistynyttä, graffiteja ja monumentteja. Kaikkea hallitussa sekasortokaaoksessa.

16.10.2018j.jpg

16.10.2018k.jpg

Meidän koko matkaseurue saatiin kokoon, kun Anna sekä Janina saapuivat keskustaan kassiensa kanssa. Nälkä oli jälleen päässyt yllättämään, joten pikainen ruokapaikan etsintä alkoi. Annis löysikin nopean googlettelun tuloksena Ao 26 -ravintolan. Sinne laahustettiin aivan nälkäkuoleman kourissa. Vähän liian nälkäisinä oltiin, alkoi tuo portugalilainen rento ja huoleton elämän asenne tympiä. Ruoassa kesti meidän makuun aivan liian kauan, vaikka ei kukaan olla sellaista hermostuvaa tyyppiä.

Muut tilasivat burgerin, itse päätin laittaa testaukseen heidän sandwichin. Maistui kyllä todella hyvälle ja vegaaninen cheddar oli hyvinkin positiivinen yllätys. Myös muiden burgerit olivat kuulemma hyviä ja heidän tilaamat bataattiranskalaiset katosivat aika nopeasti pöydästä.

Tänne kannattaa TripAdvisorin mukaan varata pöytä, me kuitenkin pääsimme hyvin sisään ilman etukäteisvarausta. Toisaalta olimme sellaiseen aikaan liikenteessä että monet olivat varmasti jo käyneet syömässä. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua, turisteja piisaa Lissabonissa ihan riittämiin noin lokakuun lopulla vaikka ei olekaan sesonkiaikaa.

Loppu päivä jatkui ympäristöä tutkien ja kaupassa käytiin hakemassa täytettä jääkaappiin. Koko päivä oli todella pitkä ja laskettiin Anniksen kanssa, että tuli pistettyä sellaiset 22h. putkeen hereillä olemista kasaan.

Meidän Airbnb-majoitus: https://www.airbnb.fi/rooms/2386685

kulttuuri suosittelen matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *