aikuisen ihmisen lounas

lounas.jpg
Jouduin tässä päivänä eräänä käymään labroissa, ja vaikka musta on tänä keväänä kupattu verta enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä, ei homma ole muuttunut yhtään sen miellyttävämmäksi… Joudun aina lahjomaan itseäni, yleensä sekä ennen että jälkeen neulattavaksi menoa.

Herra Hakkaraisen kolajuoma oli ”ihan ok”, en ehkä ostaisi uudestaan vaikka Hakkiksen fani olenkin. Väljähti aika nopeasti ja kun kuplat olivat poissa, alkoi maistua vähän siltä kuin olisi vedellä laimennettu.

Ponisuklaa oli myös samaa luokkaa. Söin kaiken muttei herättänyt ihmeemiä tunteita. Munan sisuksista paljastui rintanappi, jonka ehdin jo hukata. Ihan kiva ylläri kyllä, vaikken noista uusista FiM-hömpötyksistä perusta enkä edes tiedä monesko generaatio nyt on meneillään. G1 ja G2 on mun suosikkeja.

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Höpsöä