Tapetilla
Not my cup of tea, nimittäin tuo sisustaminen. Ylläoleva kuva tiivistää hienosti ajatukseni ko. taiteenhaaraa kohtaan.
Pidän kuitenkin tapeteista. Tapetoidut seinät on kivempia kuin maalatut. Riippuu toki tapetista, ruma seinäpaperi ei hivele silmää.
Ensimmäisessä asunnossani oli tapetit. Muilla seinillä oli keltainen tapetti, sellainen joka näytti teepussilla värjätyltä, ja yhdellä oli saman sarjan keltaraidallinen tapetti. Annoin kodilleni silloin nimeksi Sitruunamarenki haha. (Onko sana ’tapetti’ mainittu jo tarpeeksi monta kertaa?)
Myöhästyin yhtenä päivänä tässä joku aika sitten bussista, ja menin sitten lähellä sijainneeseen maalikauppaan tappamaan aikaa kun odotin seuraavaa bussia. Tapettikirjojen selailussa on jotain mieltärauhoittavaa. Aloin haaveilla siitä, että saisin jonkun seuraavista tapeteista joskus kotiini. Mulla on kuitenkin kohta taas muutto edessä, joten ainakaan nykyiseen asuntooni en ala mitään tekemään enää, en ehtisi…
Jos mulla olisi työhuone, siellä voisi olla tällainen seinä.
Tahdon. Tahdon!!!
Kukkaset on aina in. Mulla taitaa olla mekko joka mätsää tähän tapettiin.
Hmm. Ehkä seuraavaan kämppään sitten. Kauhistuttaa vaan ajatella sitä kuviokohdistamisen määrää…
Hauskaa sunnuntaita! Itselläni olisi ohjelmassa tänään mekon helman lyhennys maksimekko->lyhyt mekko, ja se päällä sitten pelaamaan minigolfia.