DIY Paperitimantit

image.jpg

Jes! Me selvittiin siitä. Enää kaksi ja puoli päivää jäljellä marraskuuta. Täällä on joulutohinat jo täydessä vauhdissa, niin kuin arvata saattaa. Ainakin ajatuksen tasolla siis.

Synkät marraskuun illat on jälleen tullut tehokkaasti käytettyä pohtien, mitä sitä tänä vuonna tekisi kenellekin lahjaksi, mitä jouluherkkuja leipoisi ja miltä piparitalo tänä vuonna voisikaan näyttää.

image.jpg

No, on täällä jotain jo saatu aikaankin. Glögi kuumenee ja puikot viuhuvat melkein joka ilta. Ja sitten taiteilin tällaisia pikkuruisia paperitimantteja. Syntyivät näppärästi Design and Formin ohjeella ihanasta origamipaperista, jonka ystäväni toi minulle joskus taannoin Japanista tuliaisiksi.

Kuten arvata saattaa, en ole tohtinut tätä kaunista käsintehtyä paperia juurikaan käyttää, mutta nyt se pääsi todella oikeuksiinsa. Pujotin timantteihin vielä kultaisen nauhan, mistä kaunokaiset voi ripustaa vaikka kuusen oksille sitten jouluna. 

Jos joku siellä intoutuu näitä väkertelemään, kannattaa muistaa, että nauha pujotetaan ja solmitaan ennen puoliskojen liimaamista yhteen!

Lopuksi timantit sujahtivat vanhaan suklaarasiaan kuin hienommatkin jalokivet. Taitavat päätyä pukinkonttiin.

image.jpg

Mutta nyt nauttimaan siitä marraskuun viimeisestä viikonlopusta. Täydellinen tilaisuus askarrella joulukalenteri joulukuisia aamuja ilahduttamaan. Viime vuonna tekemäni joulukaupunki on varteenotettava vaihtoehto tai sitten inspiraatiota voi hakea Pinterestistä, jonne kokosinkin jo tämän vuoden lempparini. Leppoisaa viikonloppua!

image.jpg

Kauneus DIY

Mustavalkoiset kämmekkäät

image.jpg

Jestas! Marraskuu on jo puolessa välissä, eikä täällä ole nähty vielä yhtään jouluaiheista postausta. Asia korjaantuu tuota pikaa, sillä ilman joulufiilistelyjä ei tästäkään marraskuusta olisi selvitty. Sitä ennen kuitenkin esittelen teille kämmekkäät, jotka valmistuivat jo muutama viikko sitten.

image.jpg

Läppärin näpyttely tahtoo jäädyttää kädet ja nämä villaiset kämmekkäät ovatkin olleet työhuoneella kylmien päivien pelastus. Toimivat myös mainiosti lapasten alla ja silloin, kun älypuhelinta pitää näpytellä ulkona.

image.jpg

Tämän malliset kämmekkäät on superhelppo neuloa. Neuloo vain yhtä pötköä sukkapuikoilla ja peukalon reiän kohdalla muutaman kerroksen tasona. Ihana mustavalkoinen kuvio on peräisin Raverlyn piposta. Hassua, miten tässäkin hommassa on kehittynyt jo niin, että pystyy valokuvasta nappaamaan haluamansa kuvion. Huippua!

image.jpg

Psst, jouluihmiset! Ripaus keskeneräisiä jouluaskarteluja vilahtaa jo näissä kuvissa. Niistä lisää ihan kohta 🙂

Kauneus DIY