3x onneksi on tuntemattomia

Tahdon vakuuttaa, että 97% ajasta kaikki sujuu hyvin, mutta tuon jäljelle jääneen kolmen prosentin aikana on ollut sellaisia hetkiä, kun olen kiittänyt, että olemassa on ystävällisiä tuntemattomia. Tässä siis 3x tilanteet, kun onneksi on ollut tuntemattomia. 

1. Viime viikolla menin tekemään ruokaostoksia nuorimman kanssa. W halusi myös korin, joten annoin hänelle salaatin kannettavaksi. Toinen asia, mitä hän olisi halunnut oli suklaa, mutta tätä en suostunut ostamaan. Tästäkös W otti nokkiinsa, minkä seurauksena hän viskasi korin lattialle ja lähti juoksemaan ympäri kauppaa salaatin kanssa. Kiristyksellä eikä uhkailulla ei ollut mitään vaikutusta, kun W säntäili edes takaisin hyllyjen välissä. Ei paljon naurattanut, kun menoa oli jatkunut useamman minuutin ja salaatti tiputti lehtiä ympäri kauppaa. Lopulta yksi kaupan pitäjistä tuli kaupan takaosasta ja tämän kehoituksesta W palasi minun luokse. 

2. Oli kolmekymmentä astetta lämmintä, varmaan kolmekymmentä kiloa painava laukku ja yksi kolme vuotias, kun rakastuin erääseen rakennusmieheen keskustassa. W oli jo väsynyt, joten jouduin kantamaan häntä kaupungilla. Minä, leluista ja eväsrasioista pursuva laukku ja kolme vuotias oltiin varmaan omanlainen näkymme, kun rakennusmies huikkasi, että eikö W ole jo iso poika ja eikös isot pojat kävele itse. Käytiin rakennusmiehen ja W:n kanssa sitten lyhyt keskustelu siitä, miten isot pojat käyttäytyy. Rehellisesti tuolla hetkellä olisin tahtonut tuon miehen kanssa naimisiin, niin kiitolliseksi hän minut teki, kun sai kehoituksellaan W:n kävelemään. 

3. Isoilla juna-asemilla on täällä portit, jotka saa aukaistua vain yhden kerran kortilla. Alle neljä vuotiaat ei tarvitse omaa korttia, mutta lapsen kanssa porteista selviäminen on aina omanlainen taistelu, jossa olen pari kertaa hävinnyt. Tämä tarkoittaa sitä, että jään itse jumiin porttien toiselle puolelle, koska lapsi menee porteista liian hitaasti. 
Kerran hoputin nuorimmaista sanoilla ”go, go, go”, mutta portit paukahtivat silti jo eteeni. No muutama sekuntti, kun joku tuntematon mies hoputti minua samoilla sanoilla, aukaisi portit nenäni edestä ja työnsi minut porttien toiselle puolelle. Mahdottoman kiitollinen myös hänelle, on nimittäin astetta haastavampaa metsästää työntekijää avaamaan portteja ja samalla estää toiselle puolella olevaa lasta karkaamasta. 
 
Pienistä ja isoistakin vastoinkäymisistä onneksi on aina selvitty. Ihaninta maailmassa on ihmiset, jotka antaa bussissa lapselle istumapaikan ja ne jotka pysähtyy suojatien eteen. Miten hassuista asioista sitä voikaan tulla onnelliseksi.
 
–Sara