Täällä mä oon, vieläkin sun

”Täällä mä oon, vieläkin sun”, näitä Reino Nordinin sanoja lainaamalla tuntuu aina hyvältä aloittaa, koska juuri niiltä tuntuu. Täällä ollaan 15 041 kilometrin päässä kotoa, mutta nyt pitkästä aikaa on alkanut tuntua  taas siltä, että olen täällä ihan omana itsenäni tekemässä omaa juttuani. 

Reilun kuukauden päivät olen nyt asunut Sydneyssä ja opetellut uutta arkea. Arkea johon kuuluu kolme lasta, kaksi kissaa, viiden minuutin kävelymatka salille, tiskikone, oma paikka hammasharjalle vessassa ja kävelyitä joen rannassa. Kaikki aivan yhtä ihmeellisiä asioita kolmen kuukauden hostellielämän jälkeen. Ensimmäinen kuukausi au pairina vilahti ohi ihan huomaamatta, mutta nyt kaikki alkaa olla sen verran tasaista, että pystyy taas keskittymään muuhunkin kuin uuden opetteluun. 

Arki on sellaista kuin sen minusta kuuluukin olla: kiireistä. Päivät kuluu nopeasti, mutta niiden yksityiskohtiin aion palata vähän myöhemmin. En tiedä, mitä muuta oikein sanoisin kuin että tällä hetkellä tunnen olevani todella onnellinen. Aina on pieniä murheita, huonoja päiviä, kun sateenvarjo jää kotiin ja varpaat kastuu ja unettomia öitä, kun lapset näkee painajaisia ja kastelee vuoteen, mutta niistä huolimatta tai ehkä niiden ansiostakin viihdyn. Viihdyn, koska vapaalla voin mennä lähipuistoon ruskettumaan tai kaupungille kahvittelemaan. Samoja asioita voisi tietenkin tehdä myös Suomessa (ainakin kerran kesässä), mutta täällä on vaan jotenkin rennompi fiilis. Tunne on varmasti ihan vain minusta itsestä kiinni, mutta jotenkin täällä tuntuu siltä, että voin olla vapaammin. Ehkä se on vähän kliseisesti ilmaistu, mutta ehkä onnen selittäminen on aina vähän kliseistä. 

Kuukauden tauon jälkeen tahdoin vain toivottaa kaikki välistä jääneet toivotukset iloiset joulun odotukset, hyvät joulut ja onnelliset uudet vuodet. Tänä vuonna en luvannut mitään, päätin, että jatkan vain samaan malliin, toivottavasti tekin olette voineet tehdä niin. 

-Sara