Ensimmäinen viikko on kuulemma pahin

”Ensimmäinen viikko on pahin”, useampi kokeneempi reissaaja on vakuutellut minulle. Tuota lausetta olen toistellut mantrana lentokoneessa, kun olin varma, että seuraavalla välilaskulla vaihtaisin koneeseen, joka palaa takaisin Suomeen, sillon kun hostellihuoneen kaapin lukko hajosi ja tarvitsimme työntekijän suojalaseineen leikkaamaan lukon auki ja kaikkina niinä muina kertoina, kun muuten vaan itketti ja koko matka tuntui kamalalta idealta. Tai ei vain kamalalta idealta vaan siltä, että mitään ideaa tai järkeä lähtemisessä ei koskaan ollutkaan. 

Ensimmäiset päivät kuitenkin meni ja kaikki alkaa olla hyvin. Unirytmi on tasaantunut ja alan muistaa, mihin suuntaan pitää katsoa, kun ylittää kadun. 

Jo yksi viikko on antanut paljon. Valtavasti uusia ihmisiä, asioita ja sanoja. Olen oppinut, miten kerron pojalle ruotsiksi hänen olevan tunnevammainen, miten musta kahvi (long black) kahvilassa tilataan ja missä kannataa käydä ruokaostoksilla. Periaatteessa kaikki tarpeelliset asiat siis sujuu jo. 

Ensimmäinen viikko on ollut osittain ihan puhdasta turisteilua. On ollut paljon nähtävyyksiä ja google mapsin kanssa kulkemista, mutta samaan aikaan on joutunut kuitenkin käymään suihkussa, jonka kaivossa on tukko toisen ihmisen hiuksia, joten reissu kuitenkin on tuntunut erilaiselta kuin pelkkä lomamatka, vaikka se sitä aika paljon onkin ollut tähän saakka. Tavallisten turisti- ja hostellikokemusten lisäksi on kuitenkin haalittu kokemuksia myös paikallisten kanssa ja hyödynnetty kaikki paikallisten vinkit, minne kannattaa mennä ja mitä tehdä. 

Huomenna alkaa toinen viikko täällä Australiassa, jonka  useamman tietolähteen mukaan pitäisi olla vielä entistä parempi ja varmasti helpompi. Ilman suurempia suunnitelmia siis odotan innolla, mitä ensi viikko tuo.