Eka kerta aina jännittää

Tässä kohtaa olisi kai kohteliasta tervehtiä ja esittäytyä, mutta tehdään mieluummin heti alkuun tunnustus: jännittää, jännittää tämän blogin aloitus, mutta vielä enemmän jännittää syy, joka sai aloittamaan tämän blogin. 

Olen lähdössä Australiaan viettämään välivuotta working holiday -viisumin turvin. Paluulippua, tarkkoja suunnitelmia tai tietoa tulevasta ei ole, mutta mukaan lähtee onneksi yksi ystävä, varvassandaalit ja hyppynaru, joten tahdon kovasti uskoa, että tulen pärjäämään. 

Yksi tuttavistani pyysi päivittelemään reissukuulumisia Facebookiin ja toinen käski lähettää kuvia WhatsAppin kautta, mutta sen sijaan (tai lisäksi), että täytän kaikki käyttämäni somekanavat reissujutuilla ajattelin, että olisi yksinkertaisempaa, kun on yksi paikka, mihin voin ajatuksiani purkaa ja missä halukkaat voivat käydä ihmettelemässä höpötyksiäni. Olen raapustellut päiväkirjoihin merkintöjä säännöllisen epäsäännöllisesti pikkutytöstä lähtien. Ollessani seitsemän minulla ja lapsuudenystävälläni oli tapana lukea päiväkirjamerkintöjä toisillemme, kun olimme toistemme luona yökylässä, joten nyt blogi saa toimia jatkumona tuolle vanhalle tavalle. 

Tiedän, että reissublogit monesti väsyttää ja hengästyttää lukijaa samaan aikaan. Kirjoittaja tuntuu vain hehkuttavan omaa fiilistään tai juoksevan paikasta toiseen ilman, että lukija ehtii päästä tilanteeseen ollenkaan sisälle. En lupaa olla tekemättä kumpaakaan, mutta yritän pitää asiat tasapainossa. Aion mietiskellä asioita ja lupaan tunnustaa, jos matkan aikana joudun noloihin tilanteisiin. 

Joten tervetuloa seuraamaan viikon päästä alkavaa matkaani, 

-Sara