Matkakaverini Kata

 

Yhdeksänkymmentäyksi, yhekskytyks eli 91 päivää olen nyt reissannut tytön kanssa nimeltä Kata. Sen verran monesta asiasta ollaan yhdessä nyt selvitty, että Kata ansaitsee ihan oman postauksensa ja julkisen kiitoksen. Suureleistä ja imelää, mutta olkoon. Jos oikein tahdot virittäytyä tunnelmaan, suosittelen laittamaan taustalle jonkun JVG:n kappaleista, niitä ei nimittäin minun matkaseuran kanssa ole voinut välttyä kuulemasta. 

JVG: Tarkenee

https://m.youtube.com/watch?v=WPi7N42Opzo

Mutta niin sitten pikaisesti asiaan: 

Yhdeksänkymmenenyhden päivän aikana oppii toisesta paljon. Oppii, että toinen inhoaa aikaisia herätyksiä, eikä mielellään puhu aamuisin. Oppii myös siihen, että vastauslauseiden pituus on suoraan verrannollinen siihen, kuinka pitkällä toinen on päivän ensimmäisen kahvikupin tyhjennyksessä. 

Kahvin lisäksi Kata tykkää kuivasta raejuustosta, Ferrero rocher -suklaasta ja Adidaksen verkkahousuista eli väkkäreistä. Jos pitäisi erikseen jotain Katan tuleville kosijoille vinkata, kertoisin, että Kata rakastaa tähtien katselua.

Silloin kun minua on laiskottanut Kata on aina tiskannut minunkin astiat. Silloin kun minua on itkettänyt Kata on tarjoutunut ostamaan jäätelöä ja silloin kun Kataa on itkettänyt on hänet saanut parhaiten taas nauramaan huonoilla vitseillä.

Kun minulta kysyttiin, kenen kanssa oikein olin lähdössä reissuun, kerroin lähteväni yhden koulukaverini kanssa. Nyt voin kertoa, että reissasin kolme kuukautta yhdessä tytön kanssa, jolla on aivan valtava sydän, hirveän kriittinen kulmakarvamaku ja yhtä huono huumorintaju kuin minulla. Tuntuu siltä, että sain kaikki seitsemän oikein ja vielä lisänumeron siihen päälle, kun istahdin Katan viereen yhdellä historian tunnilla ja valmistumisen jälkeisistä suunnitelmista puhuessa ehdotin, että Kata lähtisi minun kanssani Australiaan. 

Ennen reissua oltiin jaettu Katan kanssa koulussa vain yhteinen kaveriporukka ja purkkapusseja ruokailun jälkeen. Nyt kolmen kuukauden ajan on jaettu yhteinen huone, valtava määrä porkkanapusseja ja rinkkojen sisältö. Meidän yhteinen matka tulee nyt tavallaan päätökseen, joten iso kiitos Kata, kun olen saanut jakaa tämän kokemuksen sun kanssa. On ollut parasta, että se oot ollut just sinä, joka on tehnyt mut hulluksi napsimalla raakoja pastoja kattilasta ja jonka kanssa jouduin murtautumaan hostelliin, kun unohdettiin avaimet. Jos tietää mun suunnistustaidot, tietää, että en yhtään liioittele, kun sanon, etten ois päässyt näin pitkälle tällä reissulla ilman sua. 

-Sara