Nyt mennään!

Ajattelin, että lähtöpäivänä istuisin tietokoneen ääressä rauhassa. Kuvittelin, että hermostuneena vilkuilisin kelloa, jonka viisarit liikkuvat madellen ja että ehkä hieman haikeana tirauttaisin muutaman kyyneleen. 

Totuushan on se, että istun keittiöpöydän äärellä vain puoliksi vaatetettuna ja koitan saada kasvispiirakkaa tungettua suuhun niin nopealla tahdilla, kuin vain on mahdollista. Rinkka odottaisi avoimena viereisen huoneen lattialla ja jostain pitäisi repäistä aikaa, jotta ehdin kauppaan ostamaan riisikakkuja lentomatkaa varten. Muutamien kyynelien sijaan tekisi mieli itkeä huutoitkua, että en minä tiedä, miten pitää pakata ja mikä ihmeen idea oli pitää välivuosi ja päättää lähteä toiselle puolelle maapalloa, mutta sellaiseen toimintaan ei ole aikaa. 

Viimeiset viikot ovat olleet ihanat, mikä tekee lähdöstä tietenkin vielä paljon vaikeampaa. On ollut läksiäisiä, leffailtoja ja paljon halauksia. On ollut myös niiskutusta, unettomia öitä ja kyyneleitä, mutta se kaikki kuuluu kai asiaan. 

Vaikka hirvittää ja vähän tekee mieli perua koko homma, niin paljon isompi osa minusta tietää, että tätä minä juuri haluan, että nyt pitää päästä lähtemään. Nyt vain yksinkertaisesti on lähdön aika. Tai ainakin aika tunkea viimeisetkin tavarat rinkkaan, kuivata hiukset, juosta kauppaan ja ladata puhelimen akkua, jotta sitten vihdoin voi lähteä. 

-Sara