Tiedättekö, kun asfalttipölyä lentää silmään ja bussi on myöhässä? Tai kun ulkona alkaa sataa vettä ja jalassa on uudet tennarit? Tai kun kahvi on juuri tippunut ja vasta sitten havahtuu siihen, että maito on loppunut? Noiden pikkujuttujen lisäksi koulussa ja töissä painaa deadlinet päälle ja lehdenjakaja herätti yöllä. Ottaa päähän. Suomalaisittain ilmaistuna vituttaa ihan saatanasti​. 

On ihan oikein ilmaista tunteitaan ja hyvä kertoa, jos jokin asia harmittaa. Kahvilassa saa huomauttaa, jos tilasi laten soijamaidolla, mutta saakin tavallista maitoa ja kaverille kannattaa mainita, jos pahoittaa mielensä tämän sanoista. Mikä ei sitten ole oikein on se, kun asioita jäädään vatvomaan. Vielä laten juomisenkin jälkeen muistellaan, miten se ensimmäinen tuli pöytään vääränlaisena ja ainiin kirjastonkirjatkin on muuten myöhästymässä ja pikkaisen muuten ärsyttää tuo keskustan remontti. 

Havahdun itsekin välillä siihen, miten negatiivisesti tulee ajateltua ja varsinkin siihen, miten paljon niitä negatiivisia ajatuksia sanoo ääneen, vaikka mielessä kaikki olisi ihan hyvin. Jotenkin eniten sitä kuitenkin havahtuu siihen, miten negatiivisia muut ihmiset on. Sitä kun voi itsellä olla aivan hyvä päivä, mutta sitten joku tulee ja kippaa kottikärryllisen negatiivisia asioita niskaan. Sen jälkeen ei paljoa auringonpaiste tai ulkona syöty jäätelö enää piristä. Ja aina kun musertuu toisen ihmisen valivalijuttujen alle sitä havahtuu siihen, että tuollaiselta en kyllä halua itse kuulostaa. 

Eikä nyt pidä käsittää väärin. Totta kai minä haluan kuulla, jos jollakin kavereista menee huonosti ja totta kai ikävistä asioista saa puhua, mutta minusta siitä turhasta negatiivisuudesta olisi hyvä päästö eroon. Että kun jos viikonloppu on juuri alkamassa ja illalla tiedossa tortilloja, niin miksi pitää märehtiä huonoa säätä? 

Positiivisesta ajattelusta on läjäpäin tutkimuksia, mutta en aio lähteä listaamaan niissä olevia faktoja tähän, koska niitä tärkeämpää on minusta arkielämän kokemukset positiivisesta ajattelusta. On paljon kivempaa kuulla, miten söpöltä lapset näytti hyppiessään ulkona hyppynarulla ja miten se toi omat lapsuudenleikit mieleen kuin kuunnella valitusta siitä, miten naapurin lapset ei taskaan katsonut yhtään ympärilleen ja meinasi tyhmällä pelillä tukkia koko pihakadun. 

Minä aion nyt ihan tosissani alkaa taas kiinnittää enemmän huomiota positiivisuuteen. Välillä tulee aikoja, kun tulee keskityttyä liikaa negatiivisiin asioihin elämässä, mutta nyt on ehdottomasti aika alkaa miettiä asioita enemmän positiivisuuden kautta. Ja tämä on minusta sellainen asia, mitä kannattaa lähteä toteuttamaan ihan konkreettisesti. Aina tulee sanottua, että pitäisi olla positiivisempi, mutta mitään ei tapahdu, jos asioita ei oikeasti ala tehdä niin. 

Kivaa viikonloppua, 

Sara