Tapahtumien täyteinen viikko
Huh huh, taas poksutaan rv 26+0. Toissapäivänä lauantaina näytti kännykän laskuri-app tälläistä lukemaa.
Apua.
Citymarketissa alkoi taas alennusrumbat, ni kipasin hakemassa kasan vaippoja. En tiedä kuinka monta pakettia pitäis olla mitäkin kokoa, mutta kaverin mukaan heidän pojallaan käytettiin 7-8 paketillista 2-koon vaippoja, joten ehkä nää tän hetkiset neljä ei riitä vielä mihinkään mut ainaki päästään alkuun. Ostin myös raskausajan napakorun, sillä pelkäsin että normaali koru rupeaisi kohta repimään napaa mahan pingottuessa ja saisin typerän ”turhan” arven sinne. Näyttää kyllä tosi pöljältä toi koru, mutta eipä sitä nyt kukaan kattele ja jos se auttaa niin jees. Enkä ilmankaan korua voi kuitenkaan olla, olin jonkin aikaa ilman normaalia korua kunnes rupesin kattelemaan sitä reikää että näyttääpä se pieneltä ja koitin laittaa korua takaisin, no eipä meinannut onnistua vaan jouduin runttaamaan sen läpi siitä reiästä niin että se oli useamman päivän taas kipeä. Näköjään mulla meinaa herkemmin mennä se umpeen, ja toista kertaa en todellakaan rupea sitä lävistystä ottamaan että näillä mennään, kun en siitä halua luopuakaan.
Perjantaina kävin kaverin kanssa ekaa kertaa tänä kesänä rannalla löhöilemässä. Vähän oli kyllä tuskasta koittaa makoilla eri asennoissa useempi tunti tän pötsin kanssa, kun mahallaan ei voi olla, selällään sattu alaselkään ja kyljellään oli vaan mursuolo. Olinkin sitten vähän turhan kauan vasemmalla kyljellä ja tottakai nyt mun koko oikea puoli kropasta on ihan punainen ja kipeä. Vähän on jo onneksi helpottanu, mutta vähän inhottavalta tuntuu siltikin. Mulla ei oo ollu omaa aurinkorasvaa, koska en käy ottamassa aurinkoa, enkä viittinyt myöskään yhden kerran takia hankkia niin lainasin kaverilta ja laitoin sitä vain mahaan ettei Papu kärtsää. Olipahan taas järkevää. T: Ravustunut pakastekalkkuna.
Päivän perimmäinen tarkoitus oli päästä testaamaan uutta Pätkis-jäätelöä, mutta kuinka ollakkaan, sitä ei löydy mistään. Joihinkin (niinkin isoon kuin Kalevan Prismaan) sitä ei oo tullut ollenkaan vielä ja joistain se oli jo loppunut aikoja sitten, ihan tavarantoimittajaa myöten. Ehkä vielä jossain välissä sitä kerkää maistaa. Otettiin sitten Omar-jäätelöpurkki, joka ei pettänyt sekään. Maistui juuri siltä miltä pitikin, kermatoffeelta. Nam.
Nyt on tullut johonkin supermuotiin nää tälläiset aikuisten värityskirjat, jotka kävin itellekin hommaamassa. Miähän oon aina tykänny väritellä kuvia, en osaa piirtää yhtään mitään, enkä nyt värityksessäkään oo mikään hyvä, mutta se on kivaa ja leppoista ajanvietettä. Onpahan mammalomalle nyt jotain tekemistä. 
Lauantaina tehtiin superpitkä reissu, kun ajeltiin Kajaaniin Ossin pikkuveljen inttivalaan. 5 tuntia per suunta, oon tosin ylpeä itestäni ettei tarvinnut tehdä yhtään vessapysähdystä menomatkalla, pääsisin varmaan raskaana olevien Guinnessin ennätyskirjaan? Paikalla oli ihan jäätävästi ihmisia, jos uusia sotamiehiäkin oli joku 1800 niin siihen vielä kourallinen läheisiä per pienimies. Aikataulussa oli jotain väärinymmärrystä, kaikki luulivat tapahtuman alkavan kello 12, mutta se alkoikin jo puolelta. Onneksi me kerettiin näkemään koko tapahtuma, kun porukkaa lappasi koko ajan lisää ja lisää kun siellä oli jo marssit käynnissä. Käytiin sotkussa vetämässä munkit ja oltiin menossa syömään hernekeittoa, mutta koska jonot olivat, yllätys yllätys, ihan valtavat niin jätettiin välistä ja lähdettiin takaisin kotiin.
Perjantaihin kuului valitettavasti muutakin kuin vain rantavalaana löhöämistä ja jäätelöä. Mun äiti soitti kesken auringonoton, että mun pitkään sairaana ja vuoteenomana ollut rakas pappa oli juuri kuollut. Pappa sairasti alzheimerin tautia, päällä oli jo elämänsä kolmas syöpä ja juuri äsken oli ollut myös keuhkokuume. Oli ollut hirveen rankkaa seurata, miten niin vahva mies kuihtui ihan hirveän nopeassa ajassa niin heikoksi. Tiedän ettei ihan viimeiset vuodet, ja varsinkaan kuukaudet, olleet enää oikein elämisen arvoisia, mutta nyt papalla on hyvä olla, missä ikinä onkaan. Nyt on jonkun toisen vuoro vallata sohva ja nojatuoli sekä ryövätä joulun alla piparitaikinasta vielä leipomaton osa. Jonkun toisen vuoro ajaa autoilla, rekoilla, takseilla, busseilla täällä maan päällä, kun pappa on ilmavoimien oma autokuski. Jos oisin jotain saanut vielä toivoa, niin että pappa olisi saanut kestää vielä ensi kevääseen, jotta se olisi nähnyt meidän pienen tulokkaan, vaikkei ehkä olisi juuri asiaa tajunnutkaan. Viimeisestä näkemisestä jäi kuitenkin hyvä muisto, vaikka välissä olikin ollut aivan liian pitkä aika, niin pappa muisti samantien kuka olen kun mamma sitä kysyi, sitä ei ollut kovin usein enää tapahtunut muutaman viime vuoden aikana. Nuku rauhassa <3
