Pööpöö

En nyt jaksanu keksiä mitään fiksua otsikkoo.

Minuu on nyt ruvennu ahistaan ihan suunnattomasti töihinpaluu. Raskaana ollessa aattelin et jo äitiysrahakauden aikana (eli marraskuu-helmikuun puoliväli) tekisin sunnuntaivuoroja 1-3 joka kuussa, koska niitä saa tehdä ilman vaikutusta tukeen. Sitte vanhempainrahakauden (helmikuun puoliväli-elokuun loppupuoli) aikana tekisin jo noin 20h/vk ja siitä eteenpäin olisin jo kokonaan taas työelämässä (mun sopimus on vaan 30h/vk). 

Noh, kun vauva syntyi ja se äidinrakkaus leimahti ja vauva-arki tuli tutuksi, niin ei se mennytkään ihan niin. Oon nyt vasta tammikuussa menossa tekemään sunnuntaivuoron ja seki jännittää ihan hirveesti. Otan Papun mukaan sinne ja Ossi tulee sitte myöhemmin hakemaan sen kotiin ja miä jään vielä töihin, se on 10 tunnin päivä ni en viitti koko päivää pitää sitä mukana, varsinki jos se päättää pitää kiukkupäivän ni enhän miä pysty tekeen mitään muuta ku pomppiin se sylissä ympäri avustettavan asuntoa. Helmikuusta eteenpäin luulisin että rupeen varmaan tekeen 0-2 vuoroa viikossa, koska mun tuet tippuu koko ajan ja silloin ne on jo aika säälittävissä lukemissa, niin pakko sitä rahaa on jostain saada. Onneksi saan ottaa Papua töihin mukaan ja mun vuorot on muutenki aina kun Ossi on päässyt töistä. Tavallaan hyvä Papun hoidon kannalta, mutta parisuhteen kannalta tietysti huono. Pitää tosin selvittää että kuinka paljon on se tuen vähimmäismäärä minkä saan työpäiviltä, että onko 5 tunnin työpäiviä järkevä tehdä rahallisesti vai teenkö vain 10 tunnin päiviä, olkootkin aika raskaita. Elokuun lopussa sitte Ossi jää pitämään loput isyyslomaviikkonsa, jolloin voin halutessani olla sen 30h viikossa töissä, koska se on koko ajan kotona. Sitten kun se menee taas töihin, rupean saamaan joustavaa hoitorahaa (mikäli ei tule mitään esteitä sen saamiselle), jolloin saisin tehdä korkeintaan sen 30h/vk töitä ilman vaikutusta tukeen. Saa nähdä mitä mieltä silloin olen että teenkö vielä silloinkaan noita ”kokoaikasia” tunteja.

Tähän vielä päälle se, että haluaisin ihan hirveästi tehdä oman alan hommia, joihin mun nykynen työ ei mitenkään liity. Se tosin tarkottaa että Papulle olisi saatava hoitopaikka, koska vaikka pääsisin ihan kosmetologiksi hoitolaan tai esim kosmetiikkamyyjäksi, niin ei niihin hommiin voi vauvaa ottaa mukaan. Alle vuoden ikäisenä en haluaisi laittaa sitä tarhaan, mutta ensi vuoden puolella voitaisiin ruveta hakemaan jonkinlaista tarhapaikkaa ja sen jälkeen alan aktiivisesti hakemaan oman alan töitä. Osa-aikaisestakin paikasta olisin kovin iloinen, jolloin jatkaisin varmaan vielä avustajankin hommia pienemmällä tuntimäärällä.

Suurin ongelma tässä vaan on se henkinen puoli, kuinka kestän olla tosta pallerosta erossa työpäivän ajan jolloin se ei ole mukana. Uskon kyllä että se helpottaa isompana, vielä kun se on näin pieni niin stressaan ehkä turhasta tai ainakin turhan aikaisin. Vai miten on?

Kateltiin pikkuleijonien kultaottelua ja Papu hurrasi Leijonapupunsa kanssa :D

Tänä sunnuntaina on vihdoin ristiäiset! Kehitin niistäki kauheen stressin itelleni, tapani mukaan mitään en voi ottaa rennosti. Päästiin tiistaina katsomaan tilat, kun ensin olin parina päivänä rimputellu pää punasena sinne ja raivonnut kun kukaan ei vastaa. Tilat oli tosi kivanoloset, sali missä kaste pidetään oli iso ja perinteisen olonen ja ruokailutilat sopivan kokoset. Mennään sinne tuntia ennen toimitusta pistään paikat kuntoon, eli tarjoilut esille, pöytäliinat ja kynttilät paikoilleen ja kukkahärpäkkeet esille. Huomenna leivon valkosuklaajuustokakun ja vaatteet on sentään jo valmiina oottamassa. Niistäkin pulttasin, kun puolet vaatekaapin sisällöstä ei mennytkään päälle kunnolla ja ne mitkä meni, näytti ihan kaameelta. Onneksi mun lähes 7 vuoden takanen yo-mekko oli sopiva, tosin vaatii pientä paljastelutaiteilua imetyksen osalta.

Sain babyshower-lahjaksi kipsitaulun, johon keskiviikkona taiteiltiin Papun jalat, kädet on liian tiukasti nyrkissä että oltaisiin viititty edes yrittää. Vauhdikas heppuli kun on, ni jäljet on myös sen mukaset, eli kaukana tasasesta. Ossi keksi vielä että painetaan omien isovarpaidemme jäljet siihen, toi nurkassa oleva läntti on mun ja toi jäätävä kraateri Ossin. Kaiversin vielä tikulla siihen äiti ja isi, vasta kuvanoton jälkeen. Nyt kun se on kuivunut, laitoin vaaleansinisen nauhan noiden napukoitten ympärille ja kirjoitan ristiäisten jälkeen nimen ja painalluspäivämäärän tohon laattaan.

Kuten moni varmaan huomasi, niin netissä oli jokunen päivä sitten hirveä haloo Teri Niitin valituksesta julki-imetyksen suhteen ja otinkin myös itse siihen kantaa instagramissa näin:

Oon päässy vihdoin käymään salillakin, 30.12. mulla oli se jälkitarkastus ja kaikki oli kunnossa, ni posotin heti 2.1. ekaa kertaa pumppaileen ja nyt oon kerenny käyä jo 4 kertaa. Tavotteena on käydä siellä 2-3 kertaa viikossa, ellei oo jotain erikoista menoa plus siihen päälle kotitreenailut tangolla ja jumppamatolla. Helmi-maaliskuussa ajattelin käyttää mun toisen babyshower-lahjan, eli lahjakortin tankotunneille, niin muistuu liikkeet vähän paremmin mieleen. Ruokavalio on päin prinkkalaa niinku aina ollutkin, vähä eri tavalla ehkä vaan, esim tänäänki söin ekan lämpösen ruoan vasta yheksältä illalla, hups. Ristiäisten jälkeen pyrin ottamaan itteäni niskasta kiinni ja pyrin vähentämään sokerimössöjä, edes muutamaan kertaan viikossa nykyisen jokapäiväsyyden sijaan ja lisäämään vedenjuontia, vaikka siinä oon jo jotenki onnistunu. Myös muun ruoan syömisessä on vähä ryhdistäydyttävä, itken ku multa tuntuu välillä tulevan huonosti maitoa mutta eihän sitä tulekaan jos ei syö ja juo kunnolla.

Semmosta tällä kertaa, vähä stressipölinää ym. Seuraava postaus onki sitte ristiäisistä, joissa vihdoin selviää Papun oikea nimi. Tosin en varmana osaa käyttää sitä vielä pitkään aikaan, kun tää on semmoset 10 kuukautta jo ollut Papu.

<3