Viimeistä viedään
Sinne se meni, äitiysloman viimeinen päivä oli tänään. Noin 10 kuukautta meni älyttömän nopeesti, vaikka enhän miä kovin kauaa täysin lomalla ollukkaan, painoin ekan puoltoista kuukautta viel sunnuntait töissä ja aloin käymää kerran kuussa sunnuntaisin helmikuusta lähtien. Nyt pidän huomisesta eteenpäin suurimman osan kesälomasta tähän päälle ja sen jälkeen rupeen tekemään lyhennettyä työviikkoa. Oman alan töitä rupean ettimään joskus ens vuoden puolella, kun rupee vaikuttamaan että Aleksi on valmis hoitoon vietäväksi, edes osapäiväisesti. Mun sydän itkee vähän verta kun just nyt haetaan kahteen siistiin mun alan työhön työntekijää enkä voi hakea, mutta on toi naperon hyvinvointi sata kertaa tärkeämpää, eikä se oo vielä valmis muiden hoidettavaksi niin paljoa.
Kuukaudet meni tosiaan nopeesti. On se vaan kummallista miten ne kiitääkin kauheeta vauhtia, mutta minuutit ja tunnit matelee, etenkin niinä valvottuina öinä kun väsyttää niin paljon että (mun serkkua lainaten) toivoo että joutuu autokolariin että pääsee sairaalaan nukkumaan. Kaikki ne koomatut yöt on kuitenki ollu sen arvosia, onneks meillä nyt oli sentäs vielä suht helppoa kun vertaa joihinkin koliikkilasten nukkumattomiin öihin.
En ehkä kestä että Aleksi on jo 9kk, ensi kuussa päästään kunnolla maisteleen hapanmaitotuotteita ja ei mee kauaa kun pitää olla väkertämässä synttärikakkua. Miä meinasin tehdä ite kaikki tarjottavat, no en nyt mitään karjalanpiirakoita mut siis kuitenki, korkeintaan pari kaveria saa tulla avuksi. Ristiäisiin sain mummeleilta apuja mutta nyt haluan pärjätä ihan ite, pakko se on joskus oppia täytekakku tekemään.
Aleksista on kehkeytyny jo söpö pieni tuholainen, toi cd-teline kiinnostaa ihan hirveesti, varsinki noiden dvd:iden alasrepiminen ja karkuun konttaaminen ku tuun laittaan niitä takas paikoilleen. Sitten kiinnostaa telkkarin hakkaaminen ja lääppiminen, piuhojen ja johtojen repiminen ja syöminen, kaikkien korkeella olevien tavaroiden kurottelu, paperin repiminen, kaiken ei-syötäväksi-kelpaavan syöminen… Ja jos ei saa jotain käteensä/tehdä mitä haluaa ni herneenpalko vedetään syvälle ja äänekkäästi nenään.
Nyt Aleksi on oppinut kävelemään jonkin verran tuen kanssa, varsinki jos vähän pitää käsistä kiinni ja taluttaa ja myös pieniä hetkiä seisomaan ilman tukea. Koitin äsken saada videota, mutta eihän tietysti silloin voida näyttää, huoh. Lisää hampaita ei vieläkään näy, mutta kiukkunen ukkeli tuppaa oleen aika useinki että puhkeisivat nyt jo!
Tein vähän inventaariota syksy- ja talvivaatteille ja käytiin ostamassa Aleksille syksyksi töppöset ja kurahanskat, sekä toinen vk-haalari. Talveksi mennään sitte lähempänä ostaan talvikenkiä, nyt löysin jo hirveen söpön tähtikuvioisen toppahaalarin, veikkaan tosin että varmaan hukkuu vielä siihen mutta peukut pystyyn jos menis vielä seuraavanaki talvena ja mahtuupahan lisäkerroksia jos hirmupakkasilla joudutaan ulos.
