Meripäivät

Viime viikonloppuna oli taas perinteinen vuotuinen pakko-Kotka-reissu, sillä oli taas Meripäivien aika. Ekaa kertaa moneen vuoteen en juonut pisaraakaan alkoholia, en tosin kyllä viime vuonnakaan juonut ainakaan juuri mitään, sattuneesta syystä. Keskityin ruokakojujen antimiin ja rahaa paloikin niihin ihan ”kohtuullinen” summa. Mulla on aina ne tietyt asiat mitkä on pakko saada joka kerta, eli kiinalaiskojusta nuudeliannos, churro kinuskilla ja uusimpana suklaahedelmävarras. Pitkästä aikaa ostin myös pussillisen metrilakuja, niitäkin ostin aina ennen hävyttömiä määriä, mutta jo jokusen vuoden ajan kerkesin olla jo aika kyllästynyt niihin. En tällä kertaa ostanut mitään krääsäkojuista, suunnitelmissa oli jotain pientä ja kivaa, mutta jotenki tuo lompakosta lentelevien kärpästen määräki taisi liittyä asiaan aika huolella…

Nähtiin kavereita jonkin verran, mutta pakko myöntää että hämmästyin tosi paljon miten vähän tuttuja ylipäätään näkyi! Varmaan yhellä kertaa kahen käden sormet laskettuina niin jää morjestamisen määrä, eikä edes sellaisia naamatuttuja tuntunut olevan juuri missään. Perjantaina pyörähettiin Isopuistossa ja yritettiin bongailla pussikaljalla kieriviä kavereita, mutta ei yhtään ketään missään. Ihan järkyttävää, onks minusta tullu niin vanha etten muka tunne enää ketään sieltä?? Oikeesti siellä ei ollut YHTÄKÄÄN edes just sellasta naamatuttua, en tiennyt ketään! Huh huh.

Lauantaina oli tarkoitus että oltaisiin illalla menty itekin vähän pussikaljaileen sinne puistoon, mulla oli yksi alkoholiton siideri, jos olisi käynyt parempi säkä seuran kanssa, mutta eihän tälläiset vanhat pierut jaksa ja lähettiin puolilta öin nukkumaan. Tiivistettynä tän vuoden Meripäivät oli kyl vähän pettymys, ne oli ylipäätäänki ihan eri paikassa eli fuksinniityllä ja Sapokassa, kun normaalisti ne on kantasatamassa. Tää tarkoitti et se alue tuntu olevan jaettu liian pitkälle alueelle ja se oli jotenki tosi tönkkö. Mutta no, ainakin sain syömisherkkuja, omnom.

 

Nomnomnomnomnom. Bff Satun kanssa <3

Ossin ”metrilakut” eli muikut ja meidän valokuvauksellisuuden huipentuma taas kerran.

 

Käytiin myös lauantaina mun serkulla kylässä kattomassa sen pientä kuukauden ikäistä Lyyti-vaavia. Ihme pikkuriikkinen otus <3 Kuvasta päätellen sitä ei mun pölinät paljoa kiinnostanu. Seuraava suvun vauva onki sitten meidän Papunen, tuoreimmat pikkuserkut on molemmat maailmassa <3