Multa oli elämäni aikana vedetty hammaslääkärien toimesta yhteensä 11 hammasta, lähinnä siksi että ne on ollu liian isoja mun suuhun. Ainakin kaksi niistä oli rautahampaita, joiden tilalle ei koskaan kasvanu uusia ja mulla on alahammasrivistössä kaks ammottavaa aukkoa, jotka tosin on vuosien saatossa hyvin pienentyny. Silti sinne jää aina jotkut pikku pillerit jumiin, muttei se oo häirinny minuu enää vuosiin.

Raskaana ollessani kävin suuhygienistillä, jolle puhuin mun puhjenneesta viisaudenhampaasta. Sieltä tuli käsky mennä synnytyksen jälkeen röntgenkuvauttaan se lääkärille. No tässä talvella sain vihdoin aikaiseksi varata sen ajan ja käydä siellä, jolloin hammas oli jo tullut kunnolla esiin ja toisellekin puolelle oli kerennyt puhjeta hampaan nurkka. Kävin hammaslääkärillä, joka otti molemmin puolin röntgenit ja katsoi niistä että ne on ihan vinossa ja kaipaavat leikkausta. Sieltä sain lähetteen leukaröntgeniin ja joku aika sen jälkeen sain ajan leikkaukseen nopeasti.

Tämän viikon torstaina menin Taysin suukirurgian osastolle ja ilmoittautumisfiaskoa lukuunottamatta pääsin nopeasti esikeskusteluun hoitajan kanssa käymään jälkihoito-ohjeita sun muuta läpi. Sieltä odottamaan leikkaushuoneen eteen että edellinen asiakas pääsisi pois. Sieltä astui ulos noin keski-ikäinen mies kiroten ja pää aika pöllyssä, vaihdettiin muutama sana ja mies toivotteli mulle tsempit.

Huoneessa kävin heti tuoliin istumaan ja hoitaja selitti asiat ensin, kunnes alettiin laittaa puudutuksia. Eka piikki ei tuntunu missään, sitten ne rupes pahenemaan kun mentiin kipeämmille alueille, niitä laitettiin yhteensä kolme kummallekkin puolelle ja annettiin vaikuttaa. Ne oli sen verran tujua tavaraa, että mun sydän rupes hakkaamaan kauheen kovaa ja raajat rupes tärisemään, ihanku olis saanu paniikkikohtauksen mut niin niiden kuulemma pitikin tehdä. Sitten mun naamalle laitettiin sellainen vihreä ”paperiliina” mitä kaikissa sairaalaohjelmissa näkyy, siinä oli suun kohdalla aukko mutta muuten kasvot oli piilossa sen alla. Se oli vähän erikoista, kun ennen on hampaat poistettu ihan niin että on ollu vaan ne perus ”aurinkolasit” päässä. En kuitenkaan juurikaan ahistunu siitä paperista, vaan koitin pitää itteni niin rauhallisena ku pystyin vaikka tietysti vähän jännitti. 

Ainoat kohdat missä vähän tuntui ilkeeltä, oli kun hampaita porattiin syvemmältä ja lääkäri varottikin et saattaa vähän vihloa, ekan hampaan kohalla ei siinä tuntunu yhtään mutta kun poistamatta oli enää pieni pala niin siellä nippasi, toisen kohdalla se vihlomakohta tuntu vähän inhottavalta. Muuten leikkaus meni tosi nopeesti ja kivuttomasti.

Olin siis nopeasti valmis ja sain vielä panacod-reseptin aiemman burana 600 lisäksi. Vähän oli olo ku olis jossain pöllyssä ollut kun nousin siitä tuolista ja lähin hoippumaan autolle. Kävin apteekissa ja menin kotiin hautomaan poskia herne-maissi-paprikapussilla.

Naama rupeski aika nopeesti turpoamaan ja seuraavana päivänä olin ihan hirveen näkönen. Ekan päivän vedin kaksin käsin särkylääkkeitä ja tokana yönä vedin kaksi panacodia kun edellisenä iltana yks ei auttanu kauheen hyvin että sain nukuttua. Nyt sunnuntaina turvotus on ruvennu jo laskemaan, mutta ei tää naama vielä normaali oo ja kipeäkin on vielä, mutta selkeesti paranemaan päin. Tää on ollu henkisesti mulle vähän raskasta, koska minuu kauhistuttaa oma ulkonäkö tän turvotuksen vuoksi enkä haluu poistuu kotoa ennenku on pakko huomisaamuna. Syöminen on vieläki vaikeeta ku suu ei aukea turvotuksen takia kunnolla, vaan lähinnä lipitän jogurttia ja jäätelöä. Eilen nakersin ranskalaisia mutta sekin vaan kipeytti leuan. Ja vielä mun henkikin on ruvennu haisemaan noiden leikkausarpien takia, mutta se kuuluu asiaan ja onneksi katoaa itestään.

Onneks ei tarvi enää ikinä mennä leikkaan viisureita! Yläpuolella mulla ei kuulemma niitä edes ole. Hitaasti mutta varmasti tästä kuitenki parannutaan.