Papula

3.3.2018 miniepa

Maaliskuu?!

Apua, maaliskuu. Sehän tarkottaa et miä saatan hyväs lykyssä synnyttää täs kuussa! Palataan silti hetkeksi vielä helmikuun puolelle…

Mun eka äitiyslomapäivä virallisesti oli siis viikko sitten lauantaina eli 24.2. ja sen kunniaksi mul oli pienet babyshowerit. 8 kaveria pääsi tuleen paikalle. Lähinnä senki takia pidin ne juuri tänä lauantaina, kun mun paras ystävä tyttöystävineen tuli Tampereelle tän tyttöystävän painonnostokisoihin. Useempi kärpänen samalla iskulla.

Mittailtiin mun mahanympärystää ja kaikki tietysti arvasi vähän yläkanttiin ja hyvät naurut saatiin niistä arvioista. Myös samanlainen kalenteri oli mihin jokainen arvasi syntymäpäivän ja koon, nyt mulle oltiin vähän armollisempia kun otettiin mallia Aleksin päivästä ja koosta, viimeksi Aleksin babyshowereissa nää heitteli yli 4kg painosia järkäleitä ja ylimenevää aikaa…

Sain taas ihania lahjoja, tosi upeen vaippakakun ja kaikkee muutaki tarpeellista mitä olin pyydellykki. Nyt päästään oikein hyvään alkuun beibin kanssa. Tehot on heitetty jo sairaalakassiin ja suklaat lähes syöty.

Tossa vielä masukuva tolta illalta eli rv 34+5, näyttää iha valtavalta. En käsitä miks se kuvissa on noin valtava, ei se tässä ollessa näytä nyt noin isolta kuitenkaan!

Sunnuntaina käytiin myös kattomassa niitä painonnostokisoja. Aleksiki oli ekaa kertaa mukana ja vähän jännitti sitä huutoa ja meteliä mitä kuulu kun yleisö kannusti omiaan, mutta aika äkkiä tottui ku oli hetken isin sylissä. Meidän Meri tietysti voitti kaikki maholliset palkinnot ja pystit mitä vaan oli mahdollista ja tää alla oleva kuvakin pääs Suomen Painonnostoliiton instagramiin. Hehehehe meidän Aleksi on julkkis <3

Aleksi on nyt ollut tän viikon kotona mun kanssa, kun perhepäivähoitajalla on talvilomaa. En viittiny laittaa sitä varahoitoon, kun se voi ihan hyvin olla mun kanssa kotonakin nyt ku iteki vaan lorvin täällä, maanantaina pääsee sitten taas kavereiden kanssa leikkimään, kovasti on tuntunu olevan ikäväki sinne jo. Ollaan kotona makaamisen lisäksi käyty Leo’s leikkimaassa riehumassa ja pulkkailemassa tuolla superpakkasissa.

Pari päivää sitte myös kasailin pinnasängyn jo valmiiks kasaan ja Aleksi tietysti roikkuu siinä ja yrittää pölliä Nachon unirievut… Pinnishän tietysti tulee meidän huoneeseen sitte ku Nacho syntyy, ei minust olis nousemaan miljoonaa kertaa sängystä yöllä ja painella toisee huoneesee syöttämää joka ikinen yö. Se vaan viel tilaa niin paljo et on nyt sen aikaa tuol Aleksin huoneessa ku eipä siellä muuta tehä ku joskus leikitä ja säilytetä tavaroita täl hetkellä.

Oon myös alottanu nyt tällä viikolla juomaan sitä vadelmanlehtiteetä minkä sanotaan vahvistavan kohtua. En tiiä et onko siitä Clipperin versiosta nyt mun tapauksessa kovinkaan paljoa apua mut ei siitä haittaakaan ole. Enää reilu viikko niin Nachoki on jo täysiaikainen, ni sit rupeen vaappumaan noita rappusia ylösalas ja poppakonsteilee kaikkea muutakin savustamisen merkeissä. Mul on kyl nyt viime viikot ollu parempi olo ku mitä viimeks valitin, en oikeesti tiiä miks, tää melkein huolestuttaa et onko tää jotain tyyntä ennen myrskyä. Muistasin ainaki et olisin Aleksista ollu paljo paljo vaivasempi tähän aikaan vai johtuisko tää vaan siitä et ku on toi Aleksiki nyt tossa et mul ei vaan oo aikaa keskittyä jokaseen kolotukseen? Joo, nukkuminen on sitä kyljen kääntelyä pitkin yötä ja nyt ruvennu pakottaa lonkkia samas asennos liian kauan makaaminen ja iltasin on selkä kipeenä ja ku on syöny pitkin päivää ni kylkiluita sattuu ku maha vyöryy iltasin niiden päälle. Vessas käyn korkeintaa kerran yössä jos ees sitä, mut yleensä silloinki supistaa sitte vähä ilkeemmin et on pakko vaappua sinne ja siinä istuskellessa oikeesti vähän sattuu se supistaminen. Tulee hyvin voimakkaasti mieleen ne synnytyskivut ja koko aika rupee pelottaa enempi et taas joudun kärsimään sen läpi ja auta armias ne jälkikivut sit useemman viikon sen jälkeen… En odota innolla. Mut koitan asennoitua et kerran oon sen jo käyny läpi ja selvisin hengissä eikä se tuska määräänsä enempää kestä ja palkinto on vertaansa vailla. Aika todennäköisesti jää myös mun viimeiseksi synnytykseksi, ellei me nyt ihan seota ja haluta vielä kolmas kakkapylly tähän joukkoon, en kyllä usko mut toi Ossi kyllä niin kovasti toivo tyttöä… No mut se on sen ajan murhe, onhan meillä iän puolesta ihan ok vielä aikaa semmonenki hankkia vaikka josksku iltatähdeksi jos niikseen tulee, mutta miä oon kyllä aina halunnu vaan kaks lasta ja minust tuntuu etten jaksais enää olla raskaanaka uudestaan mut eipä pidä sanoa että ”ei koskaan”.

perhe raskaus-ja-synnytys lapset vanhemmuus

11.2.2018 miniepa

Tj 50

Huhui, vau.fi-sovellus kerto et tänään on jäljellä 50 päivää laskettuun aikaan! Kuulostaapas kauheen vähältä, justiinhan oli 100 päivää eli saman verran hurahtanu siitä ku on enää jäljellä. Hui.

Nyt oon siis 32+6 viikoilla ja koko aika paranee tietysti vaan, eli jos bebe päättäiski poksahtaa etuajassa ni varmasti selviytyisi ihan hyvin, kuitenkaan ei oo lupaa päättää vuokrasopimusta ennenku se 37+0 on täynnä.

Ens viikolla mulla on vielä 3 työvuoroa jäljellä ja sit alkaa mammaloma, oikeestihan se alkaa 24.2. mutta viimiselle viikolle mulle ei enää laitettu työvuoroja, en oo kyllä yhtään pahoillani siitä koska nyt on aika nopeeseen tahtiin pahentunu tää mun olotila…

Selkään sattuu päivittäin ja missää asennossa ei oo enää oikeen hyvä olla. Nukkua en pysty ku täysin kyljellään ja se tarkottaa et herään noin 101 kertaa yössä kääntään kylkee ja seki on jo urheilusuorituksesta menevä liikesarja. Sain mun ystävältä selkätuenki lainaan mut se ei jotenki tunnu auttavan kun silloin kun se on päällä ni supistelee se paine alavatsalla ja kun sen ottaa pois ni selkä kahta kipeempi. Vasen jalka ja pakara on koko ajan jumissa ja iskias meinaa ängetä vaivaamaan, ei onneks kuitenkaan samaan malliin ku Aleksin aikana ku en pystyny yhteen aikaan ees kumartumaan ja laittaan kenkiä jalkaan ilman että tuntu ku olis puukolla isketty sinne perseen päälle, sitä ootellessa. Koko aika myös tuntuu olevan kaamee jano ja et kuivun kasaa jos en juo jotain, tää on sinällää positiivista et ainaki tulee juotua hyvin vettäki, ku en oo koskaa eläissäni osannu juua tarpeeks. Tää väsymys on myös ihan järkyttävää…

Nyt tää mahan kokoki rupee oleen ihan jäätävä, huomenna mul on neuvola ni saa nähä paljo sf-mitta ja paino on tällä kertaa. Viimeks mulla oli noussu paino koko aikana vaan noin 4kg mut nyt tuntuu et on ruvennu tulee reippaammin lisää ku en saa muutaku rötvättyä ja mässättyä. No onneks mulla nyt on varaaki ottaa niitä kiloja ilman et tarttee huolestua liikoja, kivempihan se tietysti olis jos niitä ei kauheesti tulisi. Rautaa oon myös ottanu aina välillä tupla-annoksia, joten toivotaan et olis hg vähän ees noussu.

Tulipahan valitusta. Erityisesti tää kaikki ärsyttää ku mul ei oo mitään energiaa jaksaa puuhailla Aleksin kans et ku ollaan kotona ni lähinnä pötkötetään ja se kattelee tabletilta videoita tai sit ajelee autoillaa/ampuu pyssyillä/puuhailee jotain omiaan ja miä makaan puhelin kädessä… Aina välillä yritän raahata meiät pihalle ees hetkeks aikaa ja se Aleksin hoitopaikka on ihan taivaan lahja että se pääsee sinne leikkimään kavereiden kanssa ja saamaan ihan muita virikkeitä. Tässä kuussa muutettiin hoitosopimusta niin et A on 15 päivää kuussa siellä eikä enää ihan kokoaikainen niinku tähän asti, ni saan olla rauhassa itekseni ja vauvan tultua myös sen kanssa ja A saa mennä leikkimään sinne. En ois voinu kuvitellakkaan että olisin ottanu Aleksia kokonaan kotiin koska oltais menetetty se hoitopaikka siinä samalla ja se ei käy päinsä. Nytkin ollaan jo sovittu sen hoitajan kanssa että se ilmoittaa hyvissä ajoin kun saa tietää koska ryhmän vanhin poika lopettaa siellä kun menee eskariin ja sitten haetaan Nacholle hoitopaikka sieltä kun paikka vapautuu.

Aleksille kuuluu muuten hyvää. Kauheeta vauhtia se vaan kasvaa ja kehittyy ja aina välillä jään haavi levällään kattomaan ku se esittelee jotain uutta taitoa että miten se nyt tommostaki jo osaa! Nyt pukee jo hienosti housuja jalkaan ja laittaa kenkiä ja repii muut vaatteet pois paitsi paidat. Osaa jonkin verran englantia videoiden kautta ja koko aika harjoittelee puhumaan uusia sanoja. Mitään kaameeta uhmaa ei luojan kiitos ole, tietysti normaalia tän ikästen kiukkuamista ja marinaa ja tekoitkua yms löytyy mutta helpolla vielä päästään. Ite vaan ehkä hermostun kanssa turhan pienestä kun ei sitä turhaa marinaakaan jaksa kuunnella. Minuuhan Aleksi ei usko millään ja koettelee kauheesti, mut sellasel rauhallisel tavalla sentäs, sitte uskoo ku karjun naama punasena ja loukkaantuu että ettäs kehtasit huutaa mulle, yritän sitte aina jutella että pitää uskoa kun äiti sanoo ja jotain muuta, en nyt tiiä miten paljon ymmärtää mutta harjotellaan kuitenki. Kaikille vieraammille se on ihan enkeli ja onneks mekään ei olla ainaka vielä todistettu yhtään kiljumiskohtausta keskellä kauppaa tai muitakaan tommosia kunnon uhmajuttuja. Vähän pelottaa mitä käy kun vauva tulee, mutta se on sen ajan murhe sitten.

perhe raskaus-ja-synnytys lapset