Täällä taas!
Keskiviikko 6.5.2015
Hiihihii! Vihdoin tää päivä tuli ja voin ruveta postaileen tänne 😀 Antoisia tai ei-niin-antoisia lukuhetkiä!
Jahas, täällä sitä taas ollaan. Johan tässä on muutamaankin kertaan raapusteltu blogeja ja syystä tai toisesta aina lopetettu. Kun pitkäaikaisin ystäväni aloitti kirjoittamaan omaa ensimmäistä blogiaan ja kysyi että kirjoitanko miä mitään blogia tällä hetkellä, vastaus oli ei, mutta voisin aloittaa taas esimerkiksi kun tulen raskaaksi, sillä mammablogit on mun mielestä kauheen mielenkiintoisia. Tässä sitä siis ollaan. Blogin nimi tulee (ainakin omasta mielestäni) hauskasta yhdistelmästä, papula nimittäin tarkoittaa lähinnä kasvojen iholla olevia punaisia pallurafinnejä, eräänlaisia tulehduksia, joka sopii koulutukseni eli kosmetologin sanastoon ja olen päättänyt jo jokin aika sitten alkavani kutsua sisälläni kasvavaa ihmisenalkua Papuksi, joten Papun syntyessä kodistamme tulee Papun valtakunta eli Papula. Ehehe, olenpas nokkela.
Pitänee tässä kai raapustella pieni kertomus että kuka miä siis oon, jos tätä rupee joku satunnainen randomi lukemaan (hei! 🙂 ) Eli ruudun takana kirjoittelee Emmi-Riikka, 24v, asun Tampereella ja tuun Kotkasta, siitä johtuu tää mun murre ja kirjotustyyli mistä en oo suostunu luopumaan ja määkimään niinku kunnon tamperelaiset. Pieni, blondi, pinkki tirriäinen, kohta tosin aika ryhävalas, jolla on palava halu ja oikeestaan pakkomielle saada oma Welsh corgi, päästä taas ratsastamaan ja tankotanssimaan, syödä sushia ja suklaata. Koulutukselta olen kosmetologi, mutten valitettavasti vielä tee niitä hommia, katellaan sitä sitten kun Papu rupee olemaan jo isompi. Jousimies, hulluna horoskooppeihin ja avaruuteen sekä Disney-leffoihin, vanhan kansakunnan ernuelitisti teini-iän raitasukkahousuineen ja sentin kajal-rajauksineen. Nyt vähän enemmän ihmisen näköinen, silti sydämen pohjalla väpättää aina kun luen jonkun suosikki japsibändin tulevan Suomeen keikalle. Musiikkimakuun kuuluu nykyään aika laaja kattaus, jotenkin perusräppiä, jazzia ja jotain muuta tylsää en oo oppinu kuunteleen kuin ehkä joskus pakotettuna. Ihan onnellisesti oman härmäläisen juntin kainalossa. <3
Ollaan oltu yhdessä Ossin kanssa jo yli kolme vuotta, yhdessä asuttu noin kaksi ja puoli. Ollaan puhuttu hirveästi lapsista ja häistä ja tulevaisuudesta jo kauan aikaa. Päätettiin ruveta yrittämään lasta viime lokakuussa, kun oltiin mun serkulla ja sen miehellä kylässä, joilla oli pitkä yritys jo takana ja pelättiin itellämmekin olevan ongelmia lasten saannin kanssa. Ainakin oltaisiin ajoissa liikkeellä ja toivon mukaan löydettäisiin mahdolliset ongelmat tarpeeksi ajoissa. No, eipä tarvinnut kuitenkaan kauaa odotella tai käydä testeissä…
Maanantai 16.3.2015
Aamulla ensimmäinen testi, perus kaupan halvin tikkulärpäke. Yksi viiva, toinen haaleampi viiva, mutta kuitenkin aika selkeä. Hämmentyneiden hymiökuvien kera kuvaviestit kahdelle ystävälle. Toinen oli rauhoittelevan epäuskoinen ja kehotti tekemään toisen, toinen oli täysin varma että jo nappasi ja meni ihan sekaisin.
Muutaman tunnin päästä apteekkiin ja erään ihanan kahvila-ravintolan vessaan repimään ClearBlue Digitalin paketti auki, olihan se kallis tikku mutta halusin täysin selkeän vastauksen ettei olisi tarvinnut vertailla enää viivoja. Tiimalasin kuva pyöri pyörimistään…
”Gravid Raskaana 2-3”
Voiko tää olla totta että meitä lykästi näin nopeasti? Huomenna varaamaan aikaa neuvolaan ja hankkimaan lisää varmistuksia!
Maanantai 23.3.2015
Miä kun osaan olla tyyliin maailman kärsimättömin ihminen, ni tää on mulle ihan suoranaista tuskaa pitää pääni kiinni tästä asiasta kun tekee mieli mennä keskustaan juoksemaan edestakaisin Hämeenkatua ja kiljumaan ”MEILLE TULEE VAUVA!!”
Mutta ei niin ei. Sain varattua neuvola-ajan tiistaille 7.4. ja tänään tajusin että sinnehän on vielä yli kaksi viikkoa, kun olin jotenkin viime viikon lopulla ajatellut että jeejee enää reilu viikko. Muutama ihminen nyt siis tietää tästä jo, lähinnä siksi että osaavat varautua töiden/harrastusten suhteen ja yhdestä tulee mulle varmaan, Ossin lisäksi tietysti, suurin tuki tällä matkalla, sillä hänellä on itsellään 1,5v poika ja hän siis osaa neuvoa tarpeen tullen. Ollaan nyt jo tehty suunnitelmat miten ja milloin kertoa meidän omille vanhemmille ja koska tiedän nyt tasan tarkkaan milloin tää tapahtuu, ni oon jo ruvennu jännittämään kamalasti että miten ne reagoi. Uskaltaisin veikata pientä alkujärkytystä, mutta siitä toipumisen jälkeen toivon mukaan iloista tukemista.
Tiistai 31.3.2015
Iiiiik tasan viikko neuvolaan! Ossi jo heitti kommenttia töissä että sillä on ”hammaslääkäri”, eli tulee vähän myöhemmin silloin töihin. Pienet valkoiset valheet sallittakoon, itekin oon höpissy mun vanhemmille näistä kosmetologin toiminimijutuista vaikka nehän on nyt kuopattu ainakin parin vuoden ajaksi, anteeksi.
Nyt on tässä aika lailla viikon verran ollu ihan järkyttävä 24/7 krapula päällä, vaikken mitään oo juonu. No ainakin siltä tää tuntuu, miä niin osasin odottaa tätä pahoinvointia, kerta mun äitiki teki melkein kuolemaa koko sen ajan mitä se minuu ootti. Ihan kammottavaa, en oo ihan vielä sentäs antanu ylen, mut aika lähellä on ollu ja kotona ollessa aikaa oon tappanu lähinnä makaamalla sängyssä ja lukemalla kirjoja, sillä ylimääräinen liikkuminen saa heti tuskanhikikarpalot kihoamaan otsalle, koita tässä nyt tosiaan jossain salillakin käydä! No no no no….
Perjantai 3.4.2015
Pakko oli tulla vielä heittämään ”turha ja ällöttävä” välipäivitys, sillä oltiin viime yö Ikaalisten kylpylässä pikkupääsiäislomalla ja aikaa säästääkseni päätin tänän aamuna nappasta suoraan tyhjään mahaan päivän LadyVita Mama -nappulani ennen aamupalaa. Kuten varmaan kaikki muut ois osannu arvata, niin eipä maha siitä tykännyt ei, vaan päätti että jätetäänpäs hotellin ruusupuskaan kivat terveiset meidän reissulta! Ja seuraavan kerran kun olin päässyt hotelliaamupala-antimien ääreen, niin puolessa välissä päätti jogurtit, munakokkelit ja puolikas sämpylä tehdä uusintakierroksen. Onneksi loput on sentään pysyny vielä mahassa, kotiin päästyämme vetästiin kivat 2,5h päikkärit ja nyt olo on onneksi, jos ei freesimpi ni ainakin vähän edes parempi. Nyt jos tää jatkuu tälläsenä seuraavat 7kk ni itken, mutta päivän opetuksena oli että älä hyvä ihminen syö ekana niitä nappuloita vaan jotain ihan muuta (kuten tähän päivään asti nyt olinkin tehnyt..)
Seuraavan kerran taidankin hölistä vasta ensi tiistaina jolloin -dints-dints-dints- nähdään vihdoin Papu <3
Torstai 9.4.2015
Tiistaina oli tosiaan ensimmäinen neuvolakäynti, joka suureksi pettymykseksi ei sisältänytkään sitä niin odotettua ultraa, vaan ihan perus papereiden pläräämistä, pientä tenttausta, painon, pissanäytteen, verenpaineen ja hemoglobiinin (HYI) mittausta. Ossi vähän suuttuikin mulle kun oli ”turha käynti”, mutta eihän noista nyt mitkään oo isänkään kannalta oikeesti turhia, kunhan nyt muris hetken. Tänään sitten vihdoin päästiin sinne ultraan selvittämään tarkempia raskausviikkoja, kuukautisista lasketun ajan perusteella olisin ollut tänään 9+3, mutta ultrassa selvisi että ennemminkin 8+3 ja Papun laskettu aika on tällä hetkellä siis 16.11., tämä tosin tarkentuu vielä myöhemmissä ultrissa. Papulla oli pituutta hurjat 17 mm ja pikkuinen sydän hakkasi nopeasti ja vahvasti <3 Jos olisin yhtään herkempi ihminen niin olisin varmaan parkunu täyttä kurkkua samalla ku puristin Ossin kättä ja tuijotettiin meidän pööniä (mun äiti sanoo pieni = pööni) siellä telkkariruudulla. Pakko myöntää että semmoisen pienen ihmisen alun näkeminen ja tiedostaminen että se oikeasti kasvaa mun sisällä ja on ihan mun ikioma oli jotain tosi upeeta! Okei yhyy rupeen kohta herkkikseksi…
Tiistaina saatiin jo ensimmäiselle isovanhemmalle, eli Ossin isälle kerrottua ilouutiset ja eilen myös Ossin mummolle, että siitä tulee vihdoin isomummu. Pienen hämmennyksen jälkeen kun hän tajusi mistä on kyse niin kuulemma oli itku päässyt, kuulin vaan ku Ossi puhui puhelimessa, olisin kyllä itekin halunnut reaktion nähdä. Tänään Ossin äiti ja isäpuoli saavat tietää kun tulevat meille yökylään ja huomenna on vihdoin mun porukoiden aika saada pommi räjähtämään ja lauantaina ainakin mun mammalle kerrotaan kun kävästään kylässä. Jänniä aikoja eletään!
Siellä meidän pikku-Papu <3
Perjantai 17.4.2015
Rupesin jo kirjoittelemaan lisää postauksia mitä julkaisen sitten kun oon saanu faceen laitettua julkisen ilmoituksen Papun olemassaolosta :) hermo menee tähän salailuun, mutta noin kolmen viikon päästä kun on käyty yhdistelmä-seulonnan ultrassa ja saatu sieltä varmistus että kaikki on hyvin ja uudet kuvat, niin varmaan uskallan jo kertoa! Pitää vaan kysyä sitten vielä Ossilta että sopiiko myös sille. Nyt on saatu jo sekä tytölle että pojalle nimet päätettyä! Tytön toista nimeä mietitään vielä, mutta muuten <3
Niin ja tosiaan mun porukatkin otti mitä parhaiten vastaan tiedon että suku saa jatketta, meno ja elämöinti ois kun pahimmallakin Suomi-fanikatraalla kun lätkän MM-kultaa tuli hyppysiin. Meidän Teemun reaktio liikutti minuu kaikkein eniten, se miten se liikuttu tiedosta ”musta tulee eno!” sai minut melkeen repeen huutoitkuun.
Tiistai 21.4.2015
Vihdoin Papu on kaikkien meidän perheenjäsenten tiedossa! Hieman meni ketuiksi loppumetreillä Ossin veljelle kertominen, mutta no, meni jo. Kummit on valittu ja pyydetty ja kaikki tottakai suostuivat ilomielin. Tänään olin verikokeessa yhdistelmäseulontaa varten, miä niin en tykkää yhtään verikokeista, mutten saa mitään paniikkikohtaustakaan onneksi. Ainakin se on ohi tältä kerralta nyt. En tiedä otetaanko noita testejä vielä myöhemmin, niin kauan oon tyytyväinen kun en saa raskausajan diabetestä ja joudu piikitteleen itteäni, se koituu nimittäin täysin turmioksi = eli ei tuu tapahtuun, miä lopetin lähihoitajaopinnotki aikoinaan kesken koska tiesin etten pysty piikittään kyllä yhtään ketään, saati itteäni. No okei, pääsin myös toiseen kouluun opiskelemaan, mutta olisin silti lopettanu, eipähän ainaka tarvinnu mitään itkustooria keksiä porukoille et miks haluan lopettaa.
Nyt on enää kaksi viikkoa (ja päivä) nt-ultraan, kyllä tää aika vaan matelee…
Tiistai 5.5.2015
Jee! Huomenna vihdoinkin nt-ultra ja sitten pääsee viimeinkin julkistaan kunnolla Papun olemassaolon ja tän bloginkin! Kyllä pieni helpotus on nyt tullut kun ”pääkalloaika” eli ensimmäinen kolmannes on juuri ylitetty, eihän se tietenkään kerro vielä että kaikki olisi hyvin loppuun saakka, voi ilmetä jotain kehitysvammaa tai mennä vielä kesken, mutta ainakin se vaarallisin aika on nyt ohi. Viikonloppuna painellaan dopplerin kera Kotkaan viettään mun ystävän synttäreitä ja äitienpäivää, jolloin voin jo itekin vähän fiilistellä ensi vuoden versiota!