Täältä tullaan maailma!

Kyllä, se on tapahtunut, Papu on täällä!

Hiljaiseloa kestiki taas parisen viikkoa, en vaan taas saanu aikaseks tulla päivittelemään mitään mutta nyt onkin sentäs syytä.
Aikamoinen kuvapläjäys tulossa, ekat kuvat sairaalasta kärsivästä minusta ei oo mitenkään mairittelevia, mutta ei kai siinä tilassa pidäkään tulla mitään Kardashian-selfieitä? Meinaan kirjoittaa mun synnytyskertomuksen tosi yksityiskohtasesti, kaiken minkä muistan, jos siitä on jotain apua jollekin tulevalle synnyttäjälle ja jos jotain kiinnostaa. Eli varoituksen sananen, tietoon tulee kaikki mahdolliset limalöllöt sun muut ällöttävät ja inhottavatkin osat mitkä mun synnytykseen kuului, eli jos tuntuu että ei kestä/ei kiinnosta, ei kannata lukea ollenkaan 🙂

Sitten lähtee!

11.11. keskiviikkona, jolloin mun raskausviikot oli 39+2, heräsin siinä noin 4:30, kävin vessassa ja pyöriskelin sinne asti kunnes Ossin kello soi 6:00. Tässä nyt ei ollut mitään uutta niin en osannut aavistaa yhtään mitään, ennenkin heräillyt miten sattuu enkä oo saanut enää unta. Ossi lähti töihin seitsemäksi ja jäin näpyttelemään puhelinta sänkyyn. 7:25 suurinpiirtein tunsin ekan kipeän supistuksen. Semmosta en ollu tuntenu vielä kertaakaan koko raskauden aikana ja hämmennyin siitä. Se tuntui vähän samalta kuin harjoitussupistus, eli maha kovettui mutta alavatsassa tuntu samalla jännää poltetta. Vähän siinä jo innostuin että ”oo, tapahtuisko täs jotain?!”. 7:30 pamahti seuraava samanlainen, sen jälkeen rupesin kattelemaan kelloa vähän tarkemmin ja supistuksia rupesi tulemaan lisää. Niitä tuli noin 6-8 minuutin välein ensin, sitten välit vaihtelivat jo 4,5-10 minuutin välillä. Noin puolen tunnin jälkeen laitoin Ossille viestiä, että kannattaa varautua siihen että voikin aloittaa isyyslomansa jo aikasemmin… Laitoin parille raskaana olevalle kaverille viestiä ja siellä innostuttiin myös. Ossi soitti hetken päästä viestin saatuaan ja sanoin ettei täs mikään kiire oo, että on ihan rauhassa töissä mut pysyy varuillaan jos soitan. Tein aamupalaa ja koitin varovaisesti syödä ja nousin aina kävelemään kun supistus alkoi, istuminen teki liian kipeetä. Otin aamupalan jälkeen panadolin ja menin lämpöiseen suihkuun ja koitin suihkutella alavatsaa. Ovi kävi ja Ossi tulikin jo kotiin, ei ollut malttanut enää pysyä töissä. Suihku ei enää auttanut ja tulin ulos vaappumaan taas edestakaisin pitkin eteistä ja olohuonetta. Supistuksia oli alkanu tulla noin 3-5 minuutin välein ja ne oli jo tosi kipeitä, Ossi kellotteli niitä koko ajan. Lopulta niitä rupes tulemaan 2-3 minuutin välein ja olin jo niin tuskasen olonen että päätettiin lähtä sairaalaan, voisihan ne sieltä yrittää käännyttää vielä kotiin jos siltä tuntuisi, mutta olin jo päättänyt etten kyllä lähde mihinkään jos tää kipu ei lopu.

Päästiin sairaalalle, Ossi heitti minut oven eteen ja vei auton parkkiin samalla kun vaapuin ilmoittautumaan. Minut ohjattiin kätilön luokse, joka otti mun neuvolakortin ja jäin odotusaulaan hetkeksi aikaa. Siitä pääsin sisään, kätilö teki sisätutkimuksen jossa selvis että olin vasta ”löyhästi sormelle auki ja kohdun kanavaa 1,5cm jäljellä” eli ihan alkutekijöissä, mut sentäs jotain edistystä siihen lääkärineuvolaan. Sitte minut laitettiin käyrille makaamaan, käyrät mittas vauvan sydämensykettä ja mun supistuksia. Ne oli semmoset pyörylät, jotka kiinnitettiin mahaan nauhojen avulla, vähän ku tietokoneen hiiret. Siinä sitte rupes tuleen vaihtuvia lukuja jonku koneen näytölle, Ossi niitä harjotteli lukemaan, miä en niitä juuri nähny ku oli pään takana. Kärvistelin siinä jonku aikaa, kunnes kätilö tuli ottamaan ne pois, anto panadolin ja lämpögeelipussin ja patisti vähä lenkille. Käytiin jossain päin Taysia jossain ruokalassa syöttämässä Ossi ja tultiin takasin siihen aulaan, en jaksanu enää kävellä muualla ku eestaas sitä käytävää ku oli jo niin kipeitä ne supistukset. Ossi kävi hakemassa mulle croissantin ja vähä juomista, joita vähä yritin siinä syyä ja juua, mut aika nopeesti sitte oksensinki ne komeessa kaaressa ulos…

Välikooma lämpöpussin kanssa

Pari tuntia piti olla kävelemässä, mut jos rupes tuntuu liian kipeeltä ni sit sai mennä takasin, me mentiin noin 1,5 tunnin jälkeen. Uus sisätutkimus ja olin nyt 2cm auki ja kanavaa 1cm jäljellä. Takasin käyrille ja taas makoiltiin. Sen jälkeen sain takapuoleen jonkun kipupiikin klo 15:15, minkä piti ruveta vaikuttamaan vartissa ja pääsin sairaalavaatteissa pötkötteleen niin sanottuun tarkkailu/lepohuoneeseen. Se piikki ei tepsiny niin hyvin ku olis pitäny, puolen tunnin jälkeenki tunsin vaan pienen helpotuksen supistuksiin, mut suoraan sanottuna aika mitättömän. Sen olis pitäny vaikuttaakin 2-4 tuntia, ehkä se mulla sen puolisen tuntia vähän auttoi… Jonkun aikaa kökittiin siellä sängyllä kunnes mentiin taas takaisin.

Ei paljoo naurattanu

Ossiki yritti urhoollisesti vähän torkkua tommosella jättihernesäkillä

Ja taas mentiin takaisin, taas sisätutkimus ja olin 3cm auki ja kanava kadonnut, jes! Sen jälkeen mulle ehdotettiin kuumaa suihkua jumppapallolla pomppien, päätin kokeilla vaikkei se kotonakaan paljoa auttanut mutta olisipa ainaki jotain lisätekemistä. Ei mitään tietoa kauanko jaksoin siellä olla, ehkä puolisen tuntia? Koska ei se mitään auttanut. Koitin vähän juua omenamehua mitä mulle tuotiin sinne, mut arvatkaa päätykö nekin vaan lavuaariin. Suihkun jälkeen kävin vessassa ja siellä multa tuli limatulppa ulos. Jotain edistystä taas! Olin vähän yllättyny että se oli niinki verinen, kunnon sellanen tumman verenpunainen klöntti, kun aiemmin oon lukenu että se on semmonen limalöllö missä on vähän jotain verisäikeitä, jaa jaa. Kun tultiin takaisin kätilöjen huoneeseen, se kätilö totesi että hänellä ei oo täällä enää poppakonsteja, niin hän vie meidät synnytyssaliin saamaan ilokaasua sun muita järeämpiä juttuja. Tässä kohtaa rupes taas jännittään lisää, päästäisiin sinne saliin!

Viiminen kuva pallomahana, just ennen ku lähdettiin yläkertaan synnytyssaliin. Näytänpäs taas ihan norsumursulta :D Ja noi sairaalavaatteet on kyllä niiiiiiiiiin hemasevat.

Päästiin sitten saliin noin klo 19:00, jossa mulle annettiin samantien ilokaasumaski käteen ja ohjeistettiin vielä miten sitä käytetään. Rupesinkin jo heti hönkimään sitä ja voi luoja mikä pölly siitä tuliki! Ihanku olis hyvässä kännissä ilman juomista, mun silmät rupes kuulemma pyöriin päässä ja rupesin selittämään kauheeseen tahtiin, niinku mulla on tapana ku oon vähän ottanu. Ossi vaan naureskeli mulle ja videokuvaski sen ekan setin siitä. Kätilö tuli sitte tekemään jälleen uuden sisätutkimuksen ja olin 4cm auki, koko aika siis pientä edistystä tapahtunu. 20:05 meni lapsivedet, mun ilme oli kuulemma ihan näkemisen arvonen ku kesken supistuksen tunsin semmosen poksahuksen alakerrassa ja sit lorahti kunnolla, ni silmät rävähti sepposen selälleen ja rupesin maskin takaa huutelee et ”ne meni, nyt ne meni!” Ossi soitti kätilön paikalle ja sitte sainki tippaa käteen. Se piti antaa hyvissä ajoin ennen epiduraalia, joka tultiin sitte laittamaan klo 21:00. Siinä vaiheessa halusin jo oikeesti ruveta kuolemaan, just kun anestesialääkäri tuli huoneeseen, mulla alkoi aivan jäätävä supistus, joka ei vaan loppunu vaan se oli vielä osittain kesken kun sieltä puski jo seuraava. Tää oli koko hemmetin synnytyksen varmaan kipein kohta, sitä kipua ei voi oikeesti ees kuvailla tarpeeks vahvoilla sanoilla, eli ihan viime tipassa se epiduraali tultiin laittamaan. Lääkäri laittoi ensin pienen ihopuudutteen, joka mun mielestä tuntu siltä ku olis veitsellä tehty pieni viilto, mutta Ossi sanoi että se oli piikki. Sanottiin että nyt laitetaan, voi vähän tuntua ikävältä, mutta höngin vaan maskin takaa että ”ei tunnu missään!”, koska siinä kiputilassa se ei tosiaan tuntunu melkein miltään. Sen jälkeen laitettiin ihan se epiduraali, jota en oikeesti tuntenu OLLENKAAN. Lääkäri vähän ihmetteli kun se meni vaan 3,5cm syvyyteen, kun normaalisti se laitetaan 5cm, mutta mulla on niin ohut iho ja ilmeisesti jotenki ulkoneva selkäranka tai jotain ettei sen syvemmälle päästy. Tässä kohtaa toivoin ja odotin sitä valtavaa helpotusta, minkä monet on saaneet tällä puudutuksella mutta kattia kanssa. Sama homma kuin sillä aiemmalla kipupiikillä, ihan mitätön vaikutus. Lääkäri odotteli vaikutuksen alkamista ja kyseli että eikö rupea jo vaikuttamaan, kun melkee henkeni hädässä imin sitä ilokaasua, no ei. Sitte jossain kohtaa supistukset lieveni iiiiiihan pikkiriikkisen ja lääkäri lähti. Taas jäätiin sinne kärsimään ja odottelemaan.

Kätilöillä tuli taas vuoronvaihto ja yövuoron kätilö saapui. Teki sisätutkimuksen ja olin 7cm auki, toisella puolella enää vaan vähän kalvoa. Sekin lähti sitten muualle ja käski soittamaan jos rupee tuntumaan että pitää ponnistaa tai tulee jotain muuta. Jonku aikaa siinä vielä höngin ilokaasua aina supistuksen tullessa, kunnes ekaa kertaa rupes tuntumaan vähän siltä et pikkusen ehkä vois ponnistella, mutta ei pahasti. Seuraava  supistus tuntuiki jo paljo enemmän siltä että pitäis ponnistaa ja Ossi oli jo menossa painamaan hälykelloa, mutta sanoin että ootetaan seuraavaan ja jos vielä tuntuu siltä niin sitten. Se seuraava oliki sitten taas ihan järkyttävä supistus ja samalla tuli niin hirveä ponnistamisen tarve että taisin samalla jo vähän ponnistaakin kun ähisin siihen maskiin ja Ossi soitti kelloa. Olin täysin auki ja kätilö kattoi paikkoja ja totesi että ”arvaa mitä, tukka näkyy jo, viis minuuttia ni tää on ulkona”. Jätin ilokaasumaskin pois ja tässä kohtaa pääs pieni paniikki-itku, minut nostettiin istuma-asentoon, vetäsin jalat ihan kiinni itteeni ja tarrasin sukista kiinni. Ossi piti toisesta jalasta ja kätilö toisesta ja se käski pitään jalat rentoina ja heti ku supistaa ni ponnistaan. Rupesin sitte ponnistaan, mut tottakai samalla jännitin jalkoja ja rupesin ääntelehtimään, ni kätilö oli tosi tiukka ja käski kattomaan itteään ja rentouttaan jalkoja ja olemaan hiljaa, jotten veisi yhtään ylimääräsiä voimia huutamisella. Näin useeseen kertaan, voin sanoa ettei ollu helppoa oikeesti. Väkisinki muutaman leijonankarjasun päästin, mutta loppujen lopuks aika hiljaa onnistuin olemaan. Se oli jännä (ja tietysti järkyttävän kipee) tunne et miten tunsi että se vauva tulee sieltä, vauva oli ilmeisesti jo aika pitkällä ulkona kun tuntui että repeän oikeasti kahtia. Kätilö käski Ossin soittaan kelloa ja paikalle tuli toinen kätilö kattomaan syntymäajan kellosta. Elämäni pisimpien kolmen minuutin jälkeen klo 22:28, tunsin suuren helpotuksen ja kuulin kun kätilö sanoi että ”kattokaas kuka täällä on” ja siinä sen käsissä heilui pikkunen, hieman sinertävä poikavauva ihan yltäpäältä kinassa. Tässä kohtaa pitäis tulla ne tunteisiin menevät itkut, mutta me vaan kateltiin että terve, kukas siä olet. Ei sitä vaan käsittäny mitenkään että nyt se vauva on oikeesti tossa, joka on kuukausitolkulla vessattanu minuu ja potkinu mun kylkiluita tohjoksi. Vauva oli hetken hissukseen alussa, mutta sitten tuli pieni parkaisu ja tiesin että kaikki on hyvin. Sain aika nopeesti vauvan iholle kurkkimaan mun paidan nappien välistä. 

Pikku nyhverö <3

Ossi sai leikata napanuoran, kuulemma siinä kohtaa vähän heitti päässä mutta hyvin meni. Istukka tuli helposti kymmenen minuutin päästä syntymästä, ei tarvinnut kuin huokaista kunnolla ja kätilö veteli sen ulos. Siinä ei ollut mitään vikaa, vaan se oli ”täydellinen” ja vertakin menetin inhimillisen määrän. Ihan pieni nirhauma tuli, eli siis repeämä, johon sain kaks tikkiä, ei ollu mitään hajua että repesin sitä vähääkään, ei tuntunu missään. Ja kyllä, kakkasinkin vähäsen mutta ei paljoo kiinnostanu vaikka sitä olinki pelänny, ei sitä lastakaan voi pusata kunnolla ilman että koko muuki suolisto tyhjenee. Sain taas jonkun kipupiikin takapuoleen ja kätilö meni tutkimaan vauvaa. Siinä pötköttelin sängyllä, kunnes sain käskyn käydä vessassa ja mennä suihkuun ja vaihtaa toiset vaatteet. Nauratti ne lapsen pulkan kokoiset siteet mitä sieltä annettiin kuuluisiin sairaalan verkkoalushousuihin laitettavaksi, oli muuten älyttömän mukavat ja pehmeet pöksyt! 

Ylpeä isi <3

Vauva sai 9 apgar-pistettä, pisteen menetys johtui siitä sinertävästä väristä. Pituutta oli 50cm ja painoa 3245gr. Meidän piti olla 5 tuntia synnytyssalissa, ennenkuin päästiin potilashotelliin. Kätilö toi meille iltapalaa, jonka sain vihdoinkin syötyä kunnolla. Sain aloitettua heti imetyksen ja tarvittavat 10 tippaa saatiin ainakin tulemaan. Siinä kolmen-puoli neljän välillä aamuyöstä päästiin lähtemään hotelliin, jossa taas uusi kätilö tuli käymään huoneessa ja pyysi tuomaan vauvaa näytille aina jokaisen vuoronvaihdon jälkeen, jotta kaikki töissä olevat kätilöt olisi perillä asukeista. 

Maha noin 14 tuntia synnytyksestä, ihan hyvin kadonnu jo siihenki mennessä.

Hotellissa oli ihan kivaa asustella, mulle kuului hintaan kaikki ruuat ja Ossille aamupalat. Tosin kävin vaan kerran syömässä kunnon ruokaa toisena päivänä, ei meinannut oikeen maistua muu kuin aamupalat. Vietiin vaavia näytille niinkuin oli pyydetty ja jokaisella kerrallaa tutkittiin vähän jotain ja kaikki oli koko ajan kunnossa. Vähän vauva tärisi välillä niin verensokeritkin mitattiin kerran, muttei niissäkään ollut häikkää. Perjantaina aamupäivästä lastenlääkäri oli paikalla, käytettiin vaavi tutkimuksessa ja saatiin lähtölupa kotiin. Lähdettiin sitten myöhemmin päivällä.

<3<3<3<3<3

Kotimatkalla!

Kotona on ruvennut hommat nyt sujumaan oikein hyvin. Imetys on ollut vähän hankalaa, koska mun nännit kipeyty tosi nopeesti aivan järkyttävän kipeiksi ja hammasta purren ja itkua vääntäen oon imettänyt. On ollut päiviä kun oon pystynyt imettämään vaan pari kertaa ja sitten oon pumppaillut rintoja pitkin päivää ja tarjonnut pumppumaitoa ja korviketta pullosta. Onneksi vauva suostuu syömään korviketta ja pulloa ylipäätään oikeen hyvin, ne on pelastanu mun elämän jo nyt. Ja kun maito nousi kunnolla joskus perjantain ja lauantain aikana, niin mun rinnoista tuli ihan järkyttävät feikkisilikonipallot. Ne oli ihan kivikovat ja valtavan kokoset, eikä ne tuntunu rauhottuvan millään. Ossi kiikutti kaupasta mulle kaalinlehtiä ja sairaalasta mukaan nappaamaa geelipussia käytin ahkeraan, mutta ei niin ei. Vihdoin joskus maanantaina, eli okei meni vaan pari päivää mutta tarpeeks tuskallista seki oli, ne rupes pikkuhiljaa rauhottuun ja nyt enää maidonnousu tuntuu vähän ikävältä, muuten nää on jo ihan siedettävät. Nännejä sattuu yhäkin, varsinkin imetyksen alussa tekee mieli potkia paskaksi mikä ikinä onkaan jalkojen tiellä ja irvistä hammasta purren, mutta suht nopeasti se imu vähän rauhottuu niin sitten on jo ihan suht mukava olla, aina sinne asti kun vauva päättää ruveta rempomaan päätään nänni suussa…

Vauva nukkuu ihan hirveästi, niinkuin tietysti kuuluukin. Yleensä 2-3 tunnin välein herätään syömään ja joskus nitkahdetaan samantien takaisin, joskus ollaan pidempiä aikoja hereillä ja tutkitaan ympäristöä. Mun nukkumiset on ollu ihan mitättömän mittasia, mutta onneksi oon aina ollu huono nukkuja ja kestän sen kyllä, yleensä annan Ossin nukkua jos se nukkuu, enkä herätä ellei tuu jotain erityistä tarvetta, tietysti se joskus herää ihan itekseenki. Yhden yön sain nukkua ja Ossi nukkui sohvatyynyillä olkkarin lattialla kun hänen korkea-arvoisuutensa oli vallannut koko sohvan Ossin rakentamalla pesällä ja sai silloin pullokorviketta, tyypilliseen tapaanhan miäki heräilin aina ku Ossi kävi keittiössä lämmittämässä sitä maitoa, mutta olin älyttömän kiitollinen siitä yöstä että sain vähän kerättyä voimia. Vaippoja saa vaihdella usein ja vaihtojen yhteydessä yleensä pommitetaan uudella pissalastilla pitkin lattioita. 

Mun sydän räjähtää <3___<3

Tänään (torstai) käytiin ekaa kertaa neuvolassa ja vauva oli saanut viikossa yli 300gr lisää painoa, riittävä määrähän olisi 140gr, joten ei ainakaan oo nälkää nähny liikaa tää poika! Kaikki oli muutenkin kunnossa, jäntevä poika <3 Onneks olin pakannu pariki vaippaa mukaan, koska ensin riisuessa oli pissavaippa ja hetken päästä ku olin vaihtanut niin pissaviiva rupes värjäytyyn ja taas meni vaihtoon, hehehe. Käytiin myös ekaa kertaa kylvyssä, alkuun se oli ihan järkyttävää mutta pian totuttiinkin ja sitten se taiskin olla ihan kivaa. Jos huomenna on hyvä ilma, niin mennään ekalle vaunulenkille ja kauppareissulle!

Maha 5 päivää synnytyksestä, nopeesti palautuu ja tiikerinraidatki jäi saamatta, woop! Painoakin lähtenyt jo melkein 10kg :)

Semmosta tosiaan. Tulipahan pitkä sepostus, mutta toivottavasti siitä on apua jollekkin :)
Tästä lähtien siis ei tule enää kitinää mistään masuasukkiasioista, vaan kirjoituksia Papusta ja meidän uudesta elämästä sen kanssa.