Herkkuja Vietnamista: Bun Bo Nam Bo

 

DSCF0079.jpg

Ihastuin talvella Vietnamin Hanoissa katukeittiössä syömääni naudanlihanuudelisalaattiin. Kevyt ja raikas annos oli täynnä erilaisia makuja, ja halusin ehdottomasti yrittää tehdä sitä myös kotona.

Tällä viikolla tartuin vihdoin tuumasta toimeen ja yllätyin erittäin positiivisesti lopputuloksen laadusta. Monen muun reissulla vastaan tulleen ruuan kokkausyritykset kotosuomessa ovat päättyneet hienoiseen pettymykseen, mutta nyt tuntuu, että osuin napakymppiin! Tästä tuli uusi lemppari!

Käyttämäni ohje syntyi yhdistelemällä kahta netistä löytynyttä reseptiä; toinen täältä ja toinen täältä (kommentti #6). Sovelsin ohjeita mieleni mukaan, sillä halusin päästä mahdollisimman lähelle juuri sitä Hanoissa syömääni annosta.

Bun Bo Nam Bon valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta siihen kuluu monta eri työvaihetta. Varaa siis aikaa, lopputulos on varmasti sen arvoinen. Huomionarvoista on, ettei annokseen tulee rasvaa lainkaan, ei edes öljyä. Huippukevyttä siis!

Bun Bo Nam Bo (kolmelle)

Liha:
400 g naudan filettä ohuina suikaleina
2 rkl osterikastiketta
3 sitruunaruohon vartta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 tl suolaa
¼ tl sokeria

Muut ainekset:
Riisinuudelia
Tuoreita yrttejä: korianteria, thaibasilikaa, minttua (käytä ainakin kahta näistä)
Mung-pavun ituja
Salaatinlehtiä

Pikkelöity porkkana:
4 keskikokoista porkkanaa
2 dl lämmintä vettä
1 dl sokeria
2 dl valkoviinietikkaa

Vietnamilainen Nuoc Cham -kastike:
3 rkl kalakastiketta
1 limen mehu
6 rkl lämmintä vettä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna

Lisukkeet:
Paahdettuja maapähkinöitä
Paahdettua salottisipulia

Suurin osa aineksista löytyy tavallisesta ruokakaupasta tai Hakaniemen etnisistä putiikeista, Vii-Voanista ja Aseanicista.

Aloita Bun Bo Nam Bon valmistus pikkelöimällä porkkanat. Tämän voi tehdä jo todella hyvissä ajoin, sillä pikkelöity porkkana säilyy purkissa ainakin kuukauden. Pikkelöitymiseen on hyvä varata vähintään tunti aikaa. Raasta porkkanat ohueksi raasteeksi ja purista ylimääräinen neste pois. Liuota sokeri lämpimään veteen, lisää valkoviinietikka, ja kaada neste porkkanaraasteen päälle lasipurkkiin, niin että raaste peittyy kokonaan. Anna pikkelöityä tunnin verran.

DSCF0052.jpg

Leikkaa naudanliha ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kaikki marinadin ainekset, ja anna lihan marinoitua puoli tuntia.

Kun liha on marinoitumassa, keitä riisinuudelit ohjeen mukaan.

Valmista Nuoc Cham -kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

Paahda maapähkinöitä kuivalla pannulla ja murskaa rouheeksi.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Asettele marinoidut lihasuikaleet uunivuokaan ja paista 20 minuuttia. Kääntele lihasuikaleita ja paista vielä 10 minuuttia.

Kun kaikki on valmista, kasaa lautaselle salaatinlehdet, nuudelit, lihat, pikkelöidyt porkkanat, pavunvarret, yrtit, pähkinät ja paahdetut sipulit. Kaada lopuksi Nuoc Cham -kastike koko komeuden päälle.

Nam!

DSCF0077.jpg

 

DSCF0081.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Matkat